maanantai 11. huhtikuuta 2022

Monacon vauhtiprinssi juhlii

Älkää antanko otsikon hämätä, kyse ei ole Monacon ruhtinas Albertista ja hänen suvusta, vaan eilen ajetusta Australian Grand Peix:stä. Kilpailun voittanut kuljettaja edustaa kaupunkivaltiota.

Ferrari-tallilla oli kaksijakoisen oloinen viikonloppu. Charles Leclerc ajoi kympin suorituksen ajamalla paalupaikan, nopeimman kierroksen ja johtamalla jokaisen kilpailun kierroksen. Hän oli historian 26. kuljettaja joka pystyy Grand Slamina tunnettuun tekoon kilpailuviikonlopun aikana. Tallitoveri Carlos Sainzilla ei mikään tuntunut onnistuvan. Kova rengasseos ei tuntunut parhaiten ja kaiken päälle hänen rohkea ohitusyrityksensä radan nopeassa shikaanissa meni leveäksi. Tummanpuainen auto liukui nurmikon kautta hiekalle ja renkaat jumittuivat.

Monacolaisen uhkaajan Max Verstappenin Red Bulliin iski jälleen tekninen vika. Autosta katosi tehot ja syttymisvaaran estämiseksi hallitseva mestari parkkeerasi autonsa toimitsijoiden viereen, jotta he voivat sammuttaa nopeasti savuavan auton. Pientä lohtua tallille toi Segio Perez kakkostila.

Mercedes oli pyytänyt George Russellia päästämään Lewis Hamiltonia kilpailun lopussa edelle, mutta nuorempi britti ei tehnyt sitä ja sai palkitovitriinsä pienemmän lautasen kolmannesta sijastaan. Ensimmäinen podiumsijoitus hopeanuolellla ja ihan ajamalla tuotu. Mclaren karisti alkukauden ongelmansa - ainakin hetkeksi, kun Lando Norris ja Daniel Ricciardo ajoivat oranssit menopelinsä perätysten maaliin sijoille viisi ja kuusi.

 Alfa Romeo Sauberin Valtteri Bottas sai heikon lähdön, mutta kävi hyvää taistelua Williamsin Alex Albonin sekä Alpinen Fernando Alonson kanssa ja toi mukavasti pisteitä kahdeksannella sijallaan. Albon ajoi riskitaktiikalla, mutta se kannatti. Viimeisestä ruudusta lähtenyt thaimaalainen nousi muiden pysähdysten ansiosta lähemmäs pisteitä, teki ainoan pakollisen stoppinsa viimeistä edeltävällä kierroksella ja toi autonsa maaliin viimeiselllä pistesijalla. Tälle on nostettava hattua - tai siis pipoa. Talvi on venynyt ja pian on vappu.

Viikonlopun suurin epäonnistuja oli Aston Martin. Koronasta toipuneen Sebastian Vettelin kierrokset jäivät harjoituksissa vähiin ja kaiken kruunasi pyörähdyksen aikaansaama ulosajo. Taaperruksen jatkuessa uran lopettaminen alkaa jo enemmänkin houkuttelemaan.

Isänsä rahoilla ajava Lance Stroll täräytti maamiehensä Nicolas Latifin päälle lauantain aika-ajoissa ja sunnuntaina vaihteli kaistaa useasti Valtteri Bottaksen ohitusyrityksissä. Törkeästä tempusta lätkäistiin viiden sekunnin aikarangaistus. Suorilla kaistanvaihto auton edessä on myös kilparadoilla typerää. Alkoiko Bottas kiroilemaan, kuin perheenisä moottoritiellä edessä olevalle Nissan Micraa kiikkuttavalle papparaiselle?

Verstappen on keskeyttänyt kolmesta ajamastaan kilpailusta kaksi, saman verran voittoja on Leclercillä. Tämän lisäksi 18 pistettä Saudi-Arabian kilpailun toisesta sijasta. George Russel on tasaisen ajon myötä noussut pisteissä toiseksi. Ero on ferrari-kuljettajan hyväksi 34 pistettä. Red Bullilla tulee kohta kiire, mestaruustaiston suhteen. Tosin uusien autojen käyttäytyminen voi vaihdella radan ja olosuhteiden mukaan. Kahden viikon päästä ajetaan ensimmäinen kilpailu euroopan mantereella. Imolan radalla voi viime vuoden sateen sijasta paistaa aurinko ja toukokuussa ajettava Miamin kilpailu on täysin uusi.

Viikonlopun kokonaiskatsojamäärä Melbournessa oli yli 400 000. Eniten nykyisen kilpailun historiassa. Australian osakilpailu ajettiin Adelaiden katuradalla vuosina 1985-95.

Sitten sananen Indycar-sarjasta. Kauden kolmas kilpailu ajettiin Long Beachin katuradalla. Colton Herta sai loistavan lähdön ja johti kilpailua ensimmäisille pysähdyksille asti. Tulokas Dalton Kellett aiheutti keltaiset ulosajollaan kuudennella kierroksella. Herta teki aikasessa vaiheessa pysähdyksensä kilpailijoihinsa nähden, jolloin hän putosi kolmanneksi Alex Paloun ja Josef Newgardnin perään.

56. kierroksella Herta lukitsi renkaansa lähestyessä oikealle taittuvaa 90 asteen mutkaa ja hajotti etusiipensä. Kahta kierrosta myöhemmin Newgarden, joka tuolloin ajoi selvässä johdossa tuli varikolta ulos ja pidätteli tuoreilla, mutta kylmillä renkaillaan Paloun takanaan. 

Viimeisen kahdenkymmenen kierroksen aikana ahtaalla katuradalla nähtiin kolareita ja ohituksia. Romain Grosjean teki armotonta nousua saavuttaakseen Nashvillestä kotoisin olevan Newgardenin, kunnes 11 kieroosta ennen loppua Jimmie Johnson ja David Malukas kolaroivat. Uusintalähtö suoritettiin, kun jäljellä oli kuusi kierrosta. Ranskalanen ei päässyt ohitusetäisyydelle ja Takuma Saton ulosajon myötä kilpailu päättyi keltaisten lippujen alla.

Newgarden otti uransa 22. voiton. Grosjeanille ensimmäinen podium uudessa tallissa ja hallitseva mestari Alex Palou ajoi kolmanneksi. Pistetaulukon kuusi parasta on 43 pisteen sisällä ja seuraava kilpailu ajetaan vappuna Alabaman Barber Motorsports Parkin moottoriradalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti