keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Mitä Suomi tuo tuliaisina Pekingin kisoista?

 

Pekingin talviolympialaiset ovat muutaman viikon päästä, joten on sopiva hetki kirjoittaa talvilajeista. Miesten jääkiekkoturnauksen taso ei välttämättä huimaa, sillä NHL-pelaajat jäivät koronapandemian seurauksena pois. Euroopassa pelaavista koostuvien kokoonpenojen myötä sekä Kanadan, että Yhdysvaltain mahdollisuudet mitaleille ovat heikot - ei kuitenkaan mahdottomat. Suomalaiset tietenkin odottavat leijonilta menestystä, jopa kultaa. Naisten puolella kohua aiheutti maalivahti Noora Rädyn poisjäänti joukkueesta. Näistä ja monesta muusta kiekkoasiasta voitte lukea Jatkoajasta.

Suomen menestyslajeihin talvikisojen historiassa kuulunut maastohiihto vie suurimmat otsikot, neljä vuotta sitten Iivo Niskanen saavutti 50 kilometrin olympiakultaa ja tällä kaudella tuli menestystä Tour de Ski-kiertueella. Myös hänen Kerttu-siskonsa on pärjännyt mainiosti. Jälleen heidän halutaan tuovan mitaleita - ainakin lyhyemmiltä, väliaikalähdöin hiihdettäviltä kymmenen ja viidentoista kilometerin matkoilta. Nämä vielä hiihdetään latua pitkin eli perinteisellä hiihtotyylillä. Hiihto ei kuulunut liikuntatunnilla suosikkeihini.

Muissa lajeissa ei voida menestystä odottaa, vaan osallistuminen on hieno kokemus. Hyviä sijoituksia voi tulla lumilautailussa ja freestyle-hiihdon kumparelaskussa. Alppihiihdon tekniikkalajeissa ja mäkihypyssäkin on muutama meikäläinen. Ampumahiihdossa Tero Seppälä on noussut haastamaan maailmankärkeä ja sijoitus kymmenen joukkoon hyvällä suorituksella on mahdollista. Mäkihyppyyn ei saatu miesten joukkuekilpailuun joukkuetta ja se on aiheuttanut porua. Lajin nykytasosta kertoo eläkkeeltä palanneen legendan, Janne Ahosen pronssi viime viikonlopun SM-kisoissa. Annettiinko mitali hyvien hyppyjen sijasta nimen perusteella?

Curlingissa, kelkkailulajeissa, pikaluistelussa sekä kaukalopikaluistelussa (short track) ei nähdä suomalaisia. Suomen olympiakomitean sivuilta löytyy tämänhetkinen joukkue. Koronatilanteen vuoksi poisjäännit ovat mahdollisia.

Jos ajatellaan asiaa ilman värilaseja, suurimmat mitalirohmut saattavat olla Yhdysvallat, Kanada, Venäjä, Saksa ja Itävalta. Toki yllätyksiä voi aina sattua ja pikaluistelussa Hollanti on mahtimaa. Kelkkailussa Latvia on huomionarvoinen. Skeleton-kelkkailussa aikansa parhaimpiin kuuluvalta Martins Dukurssilta puuttuu olympiakulta. Isäntämaa Kiina on panostanut paljon ja kommunistimaakin voi saada muutaman mitalin.

Vuoden 2018 kisojen tapaan tv-lähetykset painottuvat aamutunteihin. Jääkiekko näkyy ainoastaan TV5-kanavalla. Sekä YLE että TV5 ja Kutonen näyttävät muut lajit - jopa samanaikaisesti. Miesten turnauksen finaali pelataan jälleen kukonlaulun aikaan. Onneksi nykyään on striimauspalvelut, josta voi katsoa uusinnan. Myös olympialaisilla on oma - vieläpä ilmainen suoratoistosivu ja Youtube-kanava, josta voi katsoa väliinjääneet tapahtumat.

Kisojen jälkeen palaan kertaamaan olympialaisten tapahtumat - Morjens.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti