maanantai 27. maaliskuuta 2023

Kaksipyöräisille huomiota

 
Ratamoottoripyörien kuninkuusluokan eli Motogp:n mm-sarja käynnistyi tämän kauden osalta Portugalissa. Viimeksi euroopan puolella on ajettu kauden avauskisa vuonna 2006. Nämä kisat eivät tunnu kiinnostavan kuin pientä ryhmää pohjoismaissa, sillä tv ja suoratoisto-oikeuksien omistaja vaihtui toistamiseen kahden vuoden sisällä. Nyt kilpailuja näyttää Viaplay, mikä on hinnaltaan korkeampi kuin viime vuonna televisioinnista vastannut Discovery+.

Itselleni näiden kisojen suorina näkeminen ei ole pakollista, sillä löydän kisauusinnat helposti netin kautta ja vieläpä mukaansatempaavalla brittiselostuksella.

Kauden suurin uudistus koski motogp-luokkaa, sillä f1-kisojen tapaan lauantaisin ajetaan sprinttikisa. Toisin, kuin formuloissa, tällä kilpailulla ei ole vaikutusta sunnuntain osakilpailun lähtöjärjestykseen, joten tarjolla on kaasu pohjassa ajoa 20 minuutin ajan. Historian ensimmäisen sprintin voitti hallitseva mestari Francesco Bagnaia ja hän myös hallitsi sunnuntain kilpailua. Pistepottiin maksimi eli 37 pistettä. Kilpailun toiseksi ajoi Aprilian Maverick Vinales ja kolmanneksi Marco Bezzecchi. Perinteiseen tapaan gp-sarjassa on meneillään Espanja-Italia maaottelu ja britit menestyvät katupyöriin pohjautuvassa Superbiken mm-sarjassa.

Espanjan kansallishymniä soitettiin myös pienempien luokkien voittajille Pedro Acostalle ja Daniel Holgadolle. Moto3- ja Moto2-luokat eivät kuitenkaan ole mitään täyteluokkien vaan ihan virallisia mm-sarjoja. Menestys alempitehoisilla pyörillä avaa tien kuninkuusluokkaan 3-5 vuoden sisällä riippuen tarjolla olevista tallipaikoista. Moto2-luokan voittanut Holgado ajaa Aki Ajon pyörittämässä Red Bull KTM-tallissa, kuten myös Moto3-luokassa neljänneksi ajanut espanjan Jose Antonio Rueda.

Sähköformuloita sambamaassa

Sitten nelipyöräisiin. Formula E-luokan mm-kilpailu ajettiin lauantaina Sao Paulon kaduilla Brasiliassa. Kisakoosteen perusteella voin todeta kilpailun olleen viihdyttävä, sillä ohituksia ja pieniä osumia nähtiin radan yksinkertaisen luonteen ansiosta. Kaksi pitkää suoraa ja shikaaneja sisältäneen radan olisi voinut kuka tahansa piirtää paperille.

Jaguarin voimanlähteitä käyttäneet tallit menestyivät. Uuden-seelannin Mitch Evans ajoi voittoon ja maamies Nick Cassidy oli toinen. kolmanneksi ajoi Sam Bird, joka sai kolmannen sijan lisäksi lisäpisteen nopeimmasta kierroksesta. Kärkikolmikon ero oli vain 0,5 sekuntia.

MM-sarja 6/16 kilpailua

1. Pascal Wehrlein 86

2. Jake Dennis 62

3. Nick Cassidy 61

Formula E-kauden seuraava kilpailut ajetaan Berliinissä huhtikuussa.

Kimi ajeli amerikassa

Täytyyhän sitä vielä kirjoittaa suuresti haukkumastani Nascar-sarjasta, jonka viikonlopun kisa ajetaan Circuit of the Americasin moottoriradalla Texasissa. Kimi Räikkönen oli kilpailussa parhaimmillaan neljäntenä kymmenen kierrosta ennen maalia, mutta sarjalle ominaiseen tapaan viimeisillä kierroksilla kolaroitiin ja kilpailua venytettiin jatkoajalla, jotta turva-auton perässä ei köröteltäisi ruutulipulle. Räikkösen sijoitus maalissa oli 29:s, mutta hän oli Fox-kanavan haastattelussa hyväntuulinen.

F1-mestari Jenson Button kävi myös kokeilemassa painavan auton ajamista ja oli maalissa 18:s.  Kisakoosteen näet alhaalta löytyvästä videosta (Video: Nascar)


Ensi viikkoon.

maanantai 20. maaliskuuta 2023

Formularaportti - Saudi Arabian GP

 


Kauden toisesta formula yksi-kilpailusta ei oikeastaan jäänyt mitään kerrottavaa. Lähtövalojen sammumisesta kesti suunilleen tunti ja neljäkymmentä minuutta ruusuviinin suihkuttelemiseen.

Aston Martinin Fernando Alonso sai toisesta lähtöruudusta loistavan lähdön, mutta hän oli pysäköinyt autonsa väärin ruutuunsa. Tästä hänelle annettiin viiden sekunnin aikasakko, jonka hän kärsi ensimmäisen varikkopysähdyksensä aikana. Tuomariston pähkäli yli kolmekymmentä kierrosta mahdollista rikettä autoon koskemisesta ja antoi kymmenen sekunnin sakon - podiumjuhlien jälkeen.

Brittitalli jätti asiasta protestin ja rangaistus kumottiin. Perusteena rangaistuksen antamiseen käytetyn ajan ylitys. Sääntöjen mukaan sääntörikkeestä annettava rangaistus on julkaista 25 minuutin sisällä. Tähän meni tällä kertaa paljon enemmän. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun tuomaristo sekoilee näin yksinkertaisen asian kanssa. Alonso sain näin ollen pitää kolmannen sijansa ja siitä saadut pisteet.

Red Bull talli ajoi tutusti kaksoivoittoon. Max Verstappenin autosta hajosi lauantain aika-ajoissa vetoakseli ja kilpailussakin autossa oli jonkinlaista tärinää. Hän kuitenkin ohitteli leikitellen edessään olevia autoja ja tuli maaliin toisena ajaen vielä kilpailun nopeimman kierroksen. Sergio Perez tuli ruutulipulle ensimmäisenä ja hänen uransa viidestä voitosta neljä on tullut katuradoilla. Meksikolaisella on tapana tuoda matansinine auto ykkösenä maaliin jos ykköskuskin autossa on vikoja. Seuraavista neljästä kisasta kolme ajetaan katuradoilla, joten Checon voittokertoimet ovat korkealla.

Ferrarin heikkoa viikonloppua ei helpottanut Charles Leclercin nousu ruudusta kaksitoista seitsemänneksi. Carlos Sainz tuli maaliin kuudentena. Mercedeksellä on kriisintynkää, kun Lewis Hamilton valittaa julkisesti huonosta autosta ja työsuhteen poikki kuntovalmetaja Angela Cullenin kanssa. Koulupojan näköinen George Russell saa omasta kulkupelistään paremmin irti. Olisiko aika jättää formulat ja kokeilla onnea Nascar-sarjassa? 

Viimeisestä pistesijasta käytiin mukavaa taistelua Yuki Tsunodan ja Kevin Magnussenin välillä. Tanskalainen veti pidemmäin korren ja toi amerikkalaistallille kauden ensimmäisen pisteen.

Huhtikuun ensimmäisenä sunnuntaina ajetaan kauden kolmas kilpailu Australian Albert Parkin puistoon tehdyllä radalla. Melbournen sataman lähellä sijaitsevalla nopealla radalla ajetaan vieläpä meidän aikaan aamusta. Voi sitä fiilistä, kun tämä kilpailu oli aikanaan kauden ensimmäinen. Herätyskello soi ja unisin silmin sai katsella suttuista kuvaa kuvaputkitelevisiosta.

Tänäkin vuonna kello soimaan ja kilpailun lomassa Saludo-kahvia hörppimään.

Eikä tässä vielä kaikki

Floridan osavaltiossa sijaitsevalla Sebringin moottoriradalla ajetiin autourheilun kestävyyskisoja - kahdesti. Ensin perjantaina ajettiin kestävyysajon mm-sarjaan (WEC) kuuluva tuhannen mailin kilpailu (nimestään huolimatta mitta ei täyty) ja seuraavana päivänä perinteinen 12 tunnin kilpailu. Molempia kilpailuja tuli katsottua osittain suorana ja maaliintulo uusintana.

Tuntui, kuin olisi vilkaissut kilpa-autoilun festivaaleja. Radalla oli koko ajan tapahtumaa, kun hassunäköiset prototyyppiautot ohitteli Gt-autoja, kuten Porsche 911:sta, Mercedes AMG:tä ja monia muita. Ensiksimainitut autot ovat teknisesti yhtä kehittyneitä, kuten f1-autot, mutta ovat painavampia ja hiukan leveämpiä. Nopeuden sijaan tärkeämpää on auton ajaminen maaliin ja turvallisuuden nimissä auton jakaa kolme kuljettajaa, jotka vuorottelevat pitkän kilpailun aikana.

Toyota ajoi perjantain kilpailun kaksoisvoittoon ja kestävyyskilpailuihin tehdastallina pallun tehnyt Ferrarin autokunta, jossa ajoivat Antoinio Fuoco, Miguel Molina sekä Nicklas Jensen tulivat kolmanneksi. Tämä sai jopa brittiselostajien hymyt huulille.

Sebringin 12 kilpailussa nähtiin paljon kolareita ja autonpaloja lenteli vähän väliä, joten turva-auto oli tuttu vieras. Voittajaksi kruunattiin lopulta pinkillä Acuralla ajanut kolmikko Jack Aitken, Pipo Derani sekä Alex Sims. Molemmista kilpailuista julkaistaan kooste Youtubessa, jos jotakin alkoi nämä kisat kiinnostamaan.

Suomalaisille jäi hapanmaku suuhun Meksikon MM-rallista. Esapekka Lapin mahdollisuus uran toiseen voittoon mureni ulosajoon lauantain ensimmäisellä erikoiskokeella ja jälleen voittajaksi ajoi kukapas muukaan, kuin Sebastien Ogier. 

Kalle Rovanperän ralli oli myös hankala ja hän jäi ranskalaiselle kaksi minuuttia ollen tuloksissa neljäs.
MM-pisteissä Rovanperä on kolmantena neljä pistettä Ogierin perästä. Ranskalainen ei kuitenkaan aja täyttä kautta, joten hänen vastustajansa Thierry Neuville johtaa sarjaa pisteen erolla.

Eipä muuta sanottavaa.

maanantai 6. maaliskuuta 2023

Uusi kausi - sama voittaja

Tutut kansallishymnit kuultiin kauden ensimmäisen formula 1-kilpailun päätteeksi. Max Verstappen ja Red Bull olivat täysin ylivoimaisia ja kokonaisuuden täydensi Sergio Perez kakkostilallaan. Kilpailun puhutuin kuljettaja oli Aston Martinin Fernando Alonso.

41-vuotias espanjalainen, joka tunnetaan lempinimellä Oviedon ohjus näytti nuorentuneen parikymmentä vuotta auton ratissa. Sekä George Russell että Lewis Hamilton saivat nähdä peilistään tummanvihreän auton, jota koristi numero 14. Alonso ja Hamilton ajoivat rinnakkain radan ensimmäisen sektorin ajan kahdesti kilpailun aikana ja molemmissa lopputulemana oli espanjalaisen ohitus radan 10. mutkassa.

Alonso ajoi upeasti kolmanneksi, sai ansaitusti maininnan päivän kuljettajana ja tiimiradiossa kuului kaverin iloisuus. Tallikaveri Lance Stroll ajoi kuudenneksi, joten brittitalli on ainakin hiukan parantanut sitten viime kauden. Osatekijöinä ovat Red Bullilta siirtyneet insinöörit sekä pidempi kehitysaika tuulitnnelissa. Saa nähdä onko Aston Martin valmistajien kolmen kärjessä, kun saavutaan eurooppaan toukokuussa.

Ferrarilla ei mennyt viikonloppu parhaiten. Charles Leclercin autoon jouduttiin ennen kilpailua vaihtamaan akku ja lopulta sekin hajosi. Monacolainen pysäköi auton turvalliseen paikkaan, joten oikeaa turva-autoa ei tarvinnut radalle kutsua. Carlos Sainz oli neljäs, mutta renkaissa ei ollut tarpeeksi pitoa ja vauhdin puutekin näkyi. Alonso tuli heittämällä maamiehensä ohi podiumille.

Tästä kilpailusta on annettava risuja McLarenille. Brittitallin autoissa oli lähes joka sessiossa pientä vikaa. Lando Norrisin hyvä aika-ajo ei hyödyttänyt kilpailussa ja britti oli viimeinen maaliinpäässyt - kaksi kierrosta voittajalle jääneenä. Oscar Piastrin debyytti päättyi keskeytykseen, kun ohjauspyörän vaihdeläpät lakkasivat toimimasta. Varikolla vaihdettiin uutta rattiin, mutta näytössä näkyi numeroiden sijaan sinistä. Hankala kausi näköjään edessä.

Williams ja Alfa Romeo Sauber sentään onistuivat. Alex Albon toi heti avauskisassa pisteen, eikä tulokas Logan Sargeant ollut teiden tukkona. Jenkki tuli maaliin sijalla kaksitoista, mutta tärkein tavoite eli maaliinpääsy ongelmitta toteutui.

Valtteri Bottaksen lähtö ja varikköpysähdys onnistui eikä muutenkaan hänellä ollut murheita. Kahdeksanteen sijaan on syytä olla tyytyväinen.

Alpinen Esteban Ocon toheloi kunnolla ja sai tuomaristolta kolmesti aikasakkoa. Ilmankos ajamisesta meni maku ja parempi oli parkkeerata auto pilttuuseen. Tosin sakot tuli helpoista virheistä. Auto oli väärin pysäköity lähtöruutuun, ensimmäistä rangaistusta ei kärsitty asianmukaisesti ja varikolla ajettiin ylinopeutta. 30 vuotta sitten vastaavanlaisesta oltaisiin jo näytetty mustaa lippua, joihin verraten nykypäivän aikasakot tuntuvat lepsuilta rangaistuksilta.

Kahden viikon päästä ajetaan Saudi-Arabiassa Jeddahin katuradalla, mutta moni on jo sanonut mestaruuden ratkenneen. Ollaanpa sitä hätähousuja. Itse pidän tallien voimasuhteiden mittarina ensimmäistä euroopassa ajettavaa kilpailua. Kaukokisojen aikana on mahdotonta kehittää autoa huippuunsa.

Mikäli Imolan kisaan mennessä kärki ei ole tiivistynyt, niin tuolloin voitaisiin mestaruus antaa Max Verstappenille ja Red Bullille.

Tällaista tällä erää.

Indycar-raportti - St. Petersburg

Indycar-kausi korkattiin tapahtumarikkaalla kilpailulla Floridan St. Petersburgin katuradalla. Heti avauskierroksella tapahtui. Romain Grosjean johdatti joukon avausmutkaan, jossa ajettiin kolmenrinnan, mutta heti tämän jälkeen rytisi. kuuden auton joukkokolarissa osallisena ollut kanadan Devlin DeFransescon vihreä-valkoinen ajokki kimposi Benjamin Pedersenin osuman seurauksena hetkeksi ilmaan. Onneksi kaikki selvisivät kolarista.

Kilpailu keskeytettiin ja matkaa jatkettiin turva-auton takaa. Kierroksella viisi heilui jälleen vihreä lippu. Grosjean sai hyvän lähdön ja piti johtoaan ensimmäiseen varikkopysähdykseensä asti. Kierroksella 37 Conor Daly pyörähti Kyle Kirkwoodin osumasta ja seuraavat neljä kierrosta ajettiin keltaisilla. Kirkwood itse oli osallisena kolmen auton kolarissa kieroksella 42 ja tuolloin hän lensi osuman seurauksena Rinus VeeKayn auton ylitse. Tästäkin selvittiin ilman haavereita. Ohjaamoa suoraava turvakaari, aeroscreen osoitti tärkeytensä. Tämä turvakaari on polykarbonaatilevyllä kehystetty versio F1-autoissa käytettävästä Halo-suojuksesta.

Kilpailusta näytti tulevan Scott McLaughlinin ja Romain Grosjeanin välinen voittokamppailu, kunnes 72. kierroksella molemmat kolaroivat. Uusi-seelantilainen oli juuri tullut omalta pysähdykseltään, eikä renkaissa ollut pitoa ja hän liukui ohitusyritystä tehneen ranskalaisen ajolinjalle. Molempien sunnuntai sai ikävän lopun.

Meksikon Pato O'Ward johti joukkoa kun vajaa 20 kierrosta oli matkaa maaliin. Takana vaanivat kuitenkin ruotsin Marcus Ericsson ja legenda Scott Dixon. O'Ward teki pienen ajovirheen, kun neljä kierrosta oli jäljellä ja tämän ex-Sauber kuski kuittasi ohituksella.

Ganassi-tallin kuljettaja ajoi ruutulipulle voittajana Indycarissa neljännen kerran ja menestystalli päivää täydensi Dixon kolmannella sijalla. Arrow McLarenin päivä oli myös onnisunut sillä Pato O'Wardin lisäksi Alexander Rossi ajoi neljänneksi. Britti Callum Ilott käänsi heikosti sujuun aika-ajon varmalla suorituksellaan ja sijoittui viidenneksi.

Kauden seuraava kilpailu ajetaan Texasin ovaalilla huhtikuun ensimmäisenä sunnuntaina.