Seuraavaa tähteä etsimässä

Kirjoitin viime vuonna autourheilun laajasta kirjosta Formula 1-sarjan ulkopuolella, josta haetaan kilpa-autoilun huumaa, kun kuninkuusluokkaan ei ovet aukea. Nyt käännän kupin nurinpäin ja kerron nk. pikkuformulaluokista.

Miten formuloihin pääsee?

Nykyään f1-sarjaan päästääkseen on kuljettajilla oltava superlisenssi, minkä ansaitakseen on kilpailtava pikkuformulaluokissa kolmesta neljään vuotta. Lisenssin saamisen käytännöt ovat vaihtuneet vuosien saatossa. Aikanaan Kimi Räikkönen sai poikkeusluvalla lisenssin, vaikka oli ajanut vain 23 autokilpailua. Tuoreempi esimerkki on kymmenen vuoden takaa, kun tuolloin 17 Max Verstappen siirtyi Toro Rosson F1-tallin vain yhden F3-kauden jälkeen. Muutama vuosi aiemmin hän oli ajanut vielä karting-autoja.

Lisenssin saadakseen on kuljettajan kerättävä kolmen vuoden ajalta vähintään 40 pistettä, ne kertyvät sarjoissa menestymisen mukaan. Sarjamestaruudesta maksimipisteiden saaminen vaihtelee arvon mukaan. FIA:n luomassa lisenssijärjestelmässä painotetaan heidän itsensä järjestämiä sarjoja, mikä tarkoittaa esimerkiksi Yhdysvalloista kotoisin olevan kuljettajan siirtymisen Euroopan radoille nuorena. Karting-uran jälkeen ensimmäinen autoluokka on Formula 4 ja siitä ylöspäin luokat ovat Formula Regional, Formula 3 ja Formula 2. Nykyään moni nuorukainen kuuluu F1-tallin ylläpitämään akatemiaohjelmaan, mikä takaa rahoituksen ja priimat harjoitteluolosuhteet. Kaupan päälle kuljettajan kilpa-auto maalataan samoihin väreihin, kuten F1-tallilla.

Formula 4 ja Formula Regional-sarjat ovat alueellisia, mutta Regional-luokan korkein sarja on Euroopan mestaruussarja (Formula Regional European Championship by Alpinen, Freca). Regional-luokan autot ovat vain 10 hv Formula 3-autoja alitehoisia, jolloin siirtyminen ylemmälle tasolle on helpompaa. Regional-luokka luotiin Formula 3-luokkien tilalle, kun GP3-nimelllä tunnettu sarja uudelleennimettiin F3-sarjaksi ja FIA hankki nimeen yksinoikeuden.

Formula 2 luokka on korkein luokka ennen F1-sarjaa ja nämä kilpailut ajetaan F3-kilpailujen tapaan F1-viikonlopun yhteydessä, mikä takaa tulevaisuuden kuljettajille näyttöpaikan tallipomojen silmän alla. Myös tv-näkyvyys on taattu, sillä kilpailujen tv-oikeudet sisältyvät F1-sarjan oikeudet omistavan Formula One Managementin (FOM) myymään tv-sopimukseen.

Entä Amerikassa?

Suomen ainoa Indy 500-kilpailuun osallistunut kuljettaja, Tero Palmrooth käynnisti viime vuonna Indy Junior Academy-hankkeen, jonka tavoitteena on koulia nuorista suomalaisista Indycar-kuljettajia. Ensimmäisenä tähän valittiin 16-vuotias Vilho Aaltola. Moni on ymmällään Amerikan pikkuformuloista, joten pieni selitys on paikallaan.

Yhdysvaltojen korkeimpaan formulasarjaan eli Indycariin on myös oma polkunsa, joka kantaa nimeä USF Pro Champioships. Tämän nimikkeen sisällä ovat USF Juniors, USF 2000 ja Pro 2000-luokat sekä Indy Nxt. Luokkien kilpailut ajetaan samana viikonloppuna Indycar-sarjan kanssa ja lähtöjä on sarjasta riippuen kahdesta kolmeen kappaletta. Sarjan mestari saa stipendin seuraavalle kaudelle korkeammassa luokassa, mikä lisää motivaatiota mestaruuden tavoitteluun, että helpottaa taloudellista taakkaa. Tällaista ei ole tarjolla Euroopan puolella. 

Lopuksi

Vaikka junioriformulasarjojen kirjo on laajaa, niille on yhdistävänä asiana yksityyppiluokka. Auton runko, renkaat ja moottori tulevat samalta valmistajalta - tämä vaihtelee sarjan mukaan, mikä takaa tasaisuuden ja viihdyttävät kilpailut. Näin ollen kuljettajan ajotaidot ja auton säädöt radan mukaan ratkaisevat kilpailun voiton. Euroopan sarjoissa tekniset säännöt eli auton koko ja moottori uusitaan noin viiden vuoden välein. Näin tehtiin viime vuonna F2-autoille ja samoin tulevan kauden F3-autot uudistuivat, jotta ne olisivat limittäin F1-sarjan sääntöjen kanssa.

Itse olen juuri viihdyttävyyden vuoksi katsonut pikkuformulakilpailuja, toinen näkökulma tähän on kiinnittää huomiota tuleviin F1-kuskeihin, jo ennen ensimmäistä testiä.