perjantai 28. kesäkuuta 2024

Pudotuspelit alkaa EM-kisoissa


Kuten lupasin aiemmin, on oikea aika kirjoittaa jalkapallon EM-kisoista. Välipäivää vietetään kirjoitushetkellä ja huomenna alkaa ensimmäinen pudotuspelikierros, jolloin seuraavan kolmen päivän aikana pelataan kaksi ottelua per päivä ja tämän myötä on selvillä puolivälieräjoukkueet.

Lohkovaiheen kertaus

Tässä vaiheessa on hyvä nostaa esiin huomioita alkulohkovaiheesta. Isäntämaa ja oma suosikkini Saksa pelasi organisoidusti hyvää peliä, tosin alkulohko oli heille helppo. Jo avausottelun voitto toi heille käytännössä jatkopaikan, niin suurinumeroinen voitto (5-1) Skotlannista oli. Tämän lisksi Die Manschaft napsi voiton Unkarista sekä tasapelin Sveitsistä.

B-lohkossa Italia joutui tekemään töitä jatkopaikkansa eteen. Klassinen voitto-tappio-tasapeli-yhdistelmä riitti niukoin, sillä viimeisellä kierroksella Kroatiaa vastaan Azzurri oli vielä tappiolla. Lisäajan viimeisellä minuutilla Italian Mattia Zaccagni teki helpottavan maalin ja Italia sai suoran jatkopaikan.

C-lohkossa Englannin mitäänsanomaton ja kotimaassaan haukkuja saanutkin pelitapa riitti ja Tanska ja Slovenia pelasivat sopuisasti maalittoman tasapelin päästäkseen jatkoon. D-lohkossa Itävalta voitti päätöskierroksella Hollannin ja nappasi yllättävän lohkovoiton ja ennakkosuosikkina pidetty Ranska oli toinen. Joukkuetta enemmän otsikoissa oli Kylian Mbabppen murtunut nenä. Viimeisessä lohko-ottelussa hän pelasi maski kasvoilla ja teki maalin Puola-tasapelissä.

Kimurantissa E-lohkossa kaikki päätyivät neljään pisteeseen kolmen kierroksen jälkeen ja Slovakia sai jatkopaikan lohkokolmosena oltuaan neljän parhaan sijoittuneen joukossa, suora paikka meni Tanskalle juuttien paremman EM-karsintasijoituksen ansiosta.

F-lohkossa Georgia voitti päätöskierroksella Portugali hallitsevalle mestarille merkityksettömässä pelissä, sillä he olivat jo varma jatkoon menijä. Kaukasian pieni valtio sai näin jatkopaikan kisadebyytissä ja pääkaupunki Tbilisissä kansa juhli.

Pohdintaa jatkosta

Pudotuspelikaaviossa monet huippumaista osuivat samalle puolelle, joten tiukkoja otteluja nähdään jo ensimmäisellä pudotuskierroksella ja kaavion alaosasta voi tulla välierissä vastaan yllätysmaa. Jos mentäisiin puhtaasti mututuntumalla, niin mielestäni finaalissa pelaisivat Saksa ja Italia, mutta kuten NHL:n pudotuspeleissäkin, ottelujen luonne muuttuu täysin, kun pelataan cup-muotoisena ratkaisuun saakka. Varautukaan pitkiin iltoihin, kun rangaistupotkukilpailujakin pelataan. Onneksi käytössä ei nk. kultaista maalia, kuten 90-luvulla, sillä jatkoajalla vastustajakin saa mahdollisuuden tasoitukseen maalin päästettyään.

Muita huomioita

Kaukolaukausmaalien määrä on herättänyt huomiota yleisössä ja tähän selitys on yksinkertainen. Kisapallo, Fussballliebe ei leijaille minne sattuu, vaan tottelee pelaajan liikeitä ja laukaus menee haluttuun suuntaan. Pelaajatkin ovat pitäneet pallosta.
Pallon on myös upotettu teknologiaa, joka helpottaa videotuomioiden antamista. VAR-tarkastuksen aikana TV-ruutuihin ilmestyy EKG-käyrää muistuttava viiva, joka nousee ylös ilmaistakseen pelivälineen osumista käteen. 
VAR-tuomioiden selkeyttä yleisölle on helpotettu pidemmillä selityksillä stadionien näytöillä tuomion syystä. Vielä ei ole otettu NFL:stä mallia ja anneta tuomarien itse kuuluttaa yleisölle tuomioita tai kuulla tuomarien keskusteluja lähetyksissä, kuten rugbyssa.
Ikävämpi huomio on fanien ikävä käytös otteluissa. Serbialaiset ovat huutaneet Venäjä-huutoja, pulloja heitetty kentälle ja fanit ovat juosseet selfie-kuvia varten lempipelaajansa luokse.

Palaan EM-futisasioihin ensi viikolla, kun kahdeksan parasta on selvillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti