keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Formulatiivistelmä


Terve kaikille.

Vanha blogini sijaitsi epäluotettavalla palvelimella, joten siirryin blogspot-sivustolle, joka on suosituimpia blogisivustoja. Se jaarittelusta, nyt asiaan.

Viimeisen puolentoista kuukauden aikana on ajettu Formula ykkösten MM-sarjasta neljä osakilpailua, muutama Indycar-kilpailu, saatu päätöksen historian viides Formula E-kausi ja Le Mansin 24 tunnin kilpailukin ajettu. Viimeksi mainitusta ei voi oikein sanoa muuta, kuin että Toyota sai jälleen kaksoisvoiton ja Fernando Alonsolle toinen peräkkäinen ykköstila.

Sebastian Vettel menetti aikasakon seurauksena voiton Kanadan GP:ssä ja on jäämässä Charles Leclercin varjoon, kaiken kukkuraksi nelinkertainen maailmanmestari kolaroi Max Verstappen in Red Bullin perään Britannian GP:ssä ja kilpailu oli siinä. Saksalaisen alkaa jo turhautua menestymättömyyteen ja villeimmät huhut kertovat jo uran päättymisestä. Samaan aikaan Lewis Hamilton on karkaamassa muilta maailmanmestaruuteen. Ranskan kilpailun voitto tuli helpolla kauden tähän asti tylsimmässä kilpailussa, Itävallan viides sija oli "työtapaturma" ja kotiyleisön edessä turva-auton saapuminen radalle auttoi Mercedesin selvää ykköskuljettajaa voittoon. Bonuksena kisan nopein kierron viimeisellä kierroksella - kovemmalla rengasseoksella.

Kahdessa edeltävässä kilpailussa Max Verstappen ja Charles Leclerc tarjosivat viihdettä koko rahan edestä. Kumpikaan ei luovuttanut ja jopa allekirjoittanut nauroi epätodesta suoran lähetyksen aikana. He ovat tulevaisuuden mestareita.

Suomalaisella menee vähän näkymättömämmin Kimi Räikkönen tekee parhaansa mtä pystyy Alfa Romeolla ja Valtteri Bottasin vauhti katoaa kilpailussa. Näin ainakin kävi sunnuntaina. Onko järkeiä Bottasilla jatkaa Mersulla, jos tiedossa on vain kakkoskuskin paikka?

Indycar-sarjassa voittajat ovat vaihtuneet kilpailusta toiseen. Road Americassa Alexander Rossi ajoi helppoon voittoon ja Toronton katuradalla Pensken Simon Pagenaud ajoi paalulta ruutulipulle ykkösenä. Mestaruuskamppailu on tiukka Josef Newgardenin, Scott Dixonin, Rossin ja Pagenaudin kesken.

Sähköformuloiden Formula E-sarjan loppukausi tarjosi viihdyttäviä kisoja. Bernin kilpailun avausmutkassakin autot jäivät parkkiin. Jean-Eric Vergnen kisasta hankkima voitto toi hänellä tarvittavan eron Sebastien Buemiin, joka kesti, vaikka lopullinen varmistus mestaruudelle saatiin viimeisenä kisaviikonloppuna New Yorkissa ja sen toisessa lähdössä.

Tällaista tällä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti