torstai 23. heinäkuuta 2026

MM-kisojen yhteenveto


Kuten moni tietää, ennätyspitkät ja joukkuemäärältään suuret jalkapallon MM-kisat ovat päättyneet, joten itsekin vedän yhteen mitä karkeloista jäi jäljelle.

Espanja ansaitsi maailmanmestaruutensa, sillä he pelasivat joukkueena, eivätkä antaneet palloa tähtipelaaja Lamine Yamalille. Finaalivastustaja Argentiina puolestaan yritti pelata palloa vain Lionel Messin kautta saadakseen edes maalipaikkoja, mutta niitä tuli vain ottelun lopussa. 

Maalivahti Emiliano Martinezin torjuntojen ansiosta finaali meni jatkoajalle, vaikka se olisi voinut päättyä Espanjan murskavoittoonkin. La Albicelesten pelaajat turhautuivat ja pelasivat rumasti. Enzo Fernandezin ulosajoon johtanut taklaus oli kuin vapaaottelun tittelikamppailusta, kuin jalkapallokentältä. Päätösvihellyksen jälkeen he alkoivat tönimään voimalla juhlivia espanjalaisia.

Omasta mielestäni turnaus oli ihan ok, vaikka mitään klassikko-otteluja ei nähty. Muutama ottelu oli viihdyttävä, kuten Brasilia-Japani, sekä Argentiinan ja Egyptin välinen puolivälieräottelu. Itseäni ihastutti Japanin ja pudotuspeleihin päässeen kisadebyytin tehneen Kap Verden kurinalainen pelitapa. Molemmat osoittivat sitkeyttä vahvempia vastustajiaan vastaan. Norjan pääsy puolivälieriin oli hyvä saavutus, mutta tuskin sinne olisivat päässeet ilman Erling Haalandin maaleja, sekä Örjan Nylandin torjuntoja.

Kuten vuoden 2010 kilpailut, myös tämänvuotinen toimii sukupolvenvaihdoksena, kun Messin ja Cristiano Ronaldon kaltaiset some-ajan supertähdet jäävät eläkkeelle ja uudet tähdet alkavat tuikkia jalkapallomaailmassa.

Portugalin tehottomuus ilman Cristiano Ronaldoa oli pettymys, mutta suurempi oli suosikkini Saksan putoaminen, kuten edeltävässä futistekstissäni mainitsin. Kritiikkiä voi antaa tuomarityöskentelyn heittelystä, sekä videotuomarin eli VAR-systeemin käyttämisestä. Tuomioista osa meni päin vihkoa, kuten Kroatian maalin hylkääminen Portugali-ottelussa, sekä Norja-Englanti ottelun tapahtumat, joista kerroin aikaisemmassa tekstissä.

Nämä kisat toivat jälleen esille vanhan toteamuksen, että urheilu ja politiikka oikeasti kuuluvat yhteen. Suutuin Fifan päätöksestä suosia Argentiinaa helpolla kaaviolla suurten rahamäärien vuoksi sekä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin avulla tehty isäntämaan Folarin Balogunin ulosajon peruminen.

Myös amerikkalainen show-meininki on tullut työväenluokan suosikkipeliin, kun joukkueet eivät tulleet kentälle FIFA-hymnin säestämänä, huonoa EDM-musiikkia soitettiin kokoajan, tv-kuvissa näytettiin julkkiksia tai nenä kännykässä olevia faneja. En katsonut loppuottelun puoliaikaesitystä, mutta Aamu-tv:n Eturivi-osuudessa kulttuurialan asiantuntijat haukkuivat sitä. Niistä hiivatin mainostauosta on päästävä eroon pysyvästi, sillä ne eivät kuulu eurooppalaiseen jalkapalloon. Peli kuuluu faneille, ei asiakkaille.

Kun edesmennyt Joao Havelange tuli FIFA:n johtoon 1974. Hän totesi seuraavasti "Tulin myymään lajia nimeltä jalkapallo". Tähän lauseeseen tiivistyy Fifa:n harjoittama korruptio ja lajin etiikalle naureskelu. Itse hyväksyn laitamainokset ja pelien näkymisen maksu-tv:n puolella, mutta jotain rajaa sillä rahan lypsämisellä pitäisi olla. 

Valitettavasti se on tänä päivänä toiveajattelua.

tiistai 21. heinäkuuta 2026

Paloulle kauden viides voitto


Indycar-sarjan kilpailu Nashvillen ovaaliradalla siirtyi ukkoskuurojen vuoksi maanantaille, joten siitä kirjoitan tähän postaukseen myöhemmin. Sarjan säännöt sallivat kilpailun siirtämisen seuraavalle päivälle. Nyt oli noudatettava lakia, joka kieltää ulkoilmatapahtumat ukkosen aikana. Maanantaina taivaalta paistoi aurinko, joten kilpailu ajettiin hienossa säässä.

Paalulta lähtenyt Kyle Kirwood johti joukkoa kilpa9ilun alkuvaiheen ajan ja ensimmäiset pysähdyket tehtiin ensimmäisen turva-autojakson aikana. Foyt-tallin Caio Collett oli ajanut seinään kilpailun 19. kierroksella.

Turva-auton takana ajettiin yli kymmenen kierrosta ja uusintalähdössä krärkeä pitänyt Louis Foster menetti kärkipaikkansa Penske-tallin David Malukasille, jonka johto kasvoi 2.5s, kun kilpailua oltiin ajettu 43 kierrosta. Malukasin toisen pysähdyksen aikana tallikaveri Scott McLaughlin siirtyi kärkeen, mutta vaihtelevien taktiikoiden ansiosta kärjessä kävi useampi kuljettaja. 123. kierroksella tapahtui kolmen auton kolari, jonka osapuolina olivat Scott Dixon ja Alexander Rossi. Turva-auto tuli jälleen radalle viidentoista kierroksen ajaksi, jolloin moni kävi varikolla. Ennen kolaria oman pysähdyksensä tehnyt Alex Palou hyötyi tästä ja siirtyi johtopaikalle.

Kyle Kirkwoodin vauhti ei oikein kantanut, sillä Josef Newgarden pudotti hänen palkintosijoilta ja hän meni kierroksella 180 varikolle, kun keltaiset heiluivat Dennis Haugerin ulosajon myötä. Kirkwood putosi kilpailijoidensa varikkokäyntien myötä kympin ulkopuolelle, mutta lopulta uli maaliin kymmenentenä.

Kädrjessä Paloun matkaa kohti voittoa helpotti Newgardenin, Malukasin ja McLaughlin juuttuminen kierroksella jääneiden taakse. Espanjalaisella riitti vauhtia, sillä loppuvaiheilla hän ajoi vielä kilpailun nopeimman kierroksen. Nelinkertainen mestari ajoi kauden viidenteen voittoonsa ja uransa 24:nteen. Toseksi ajoi Penske-tallin Josef Newgarden ja tallitoveri David Malukas oli kolmas. Dixonin keskeytyksestä huolimatta Ganassi-talli sai kaksi kuljettajaansa kymmenen joukkoon, kun voittoon ajaneen Paloun lisäksi Kyffin Simpson oli yhdksäs. Tulokaskuljettaja Mick Schumacer ajoi parhaan sijoituksensa ollen kahdeksas.

Kun kaudesta on neljä kilpailua jäljellä. Alex Palou ero sarjapisteissä toisena olevaan Malukasiin on 83 pistettä. Kolmantena on Kyle Kirkwood.

Indycar lähtee kolmen viikon tauolle ja kausi jatkuu elokuun 9. päivä Portlandin moottoriradalla.

Kimin juhlat Belgiasa

 

Viikonlopun suurin urheilutapahtuma oli futiksen MM-finaali, mutta myös moottoriurheilun puolella tapahtui paljon. Tässä raportti F1:sten Belgian kilpailuun.

Rehellisyyden nimissä pitää todeta, että Belgian kilpailu oli tapahtumaköyhä George Russellin ensimmäisen kierroksen keskeytystä lukuun ottamatta. Yhden pysähdyksen taktiikka oli päivän sana ja Mercedes hyödynsi sen parhaiten. Kimi Antonelli teki pysähdyksensä ennen virtuaalista turva-autoa, kun taas Ferrari toimi päinvastoin kuljettajiensa kohdalla. Italialaisella oli lämpimämmät renkaat viimeistä stinttiä varten ja hän ohitti ongelmitta Charles Leclercin,

Antonelli otti kauden kuudennen voittonsa, joten hänellä on niitä yhtä monta, kuin muun muassa Brabhamilla, Williamsilla ja Benettonilla ajaneella Riccardo Patresella. Italialaisten kuljettajien kaikkien aikojen voittotilaston ykkösenä on 1950-luvun huippuihin kuuluneella Alberto Ascari, joka saavutti 13 osakilpailuvoittoa. Leclerc oli toinen ja Lewis Hamilton oli neljäs. Talli sai jälkikäteen sakot, kun britti törmäsi varikkokäynnillään renkaanvaihtoa suorittaneeseen varikkotiimin jäseneen.

Red Bullin Max Verstappen ajoi hyvän kilpailun ollen kolmas niin kutsutussa toisessa kotikilpailuissaan. Alankomaalainen on syntynyt Belgiassa. Itävaltalaistallin päivää täydensi Isack Hadjar kuudennella sijallaan. Mclarenin Oscar Piastri ja Lando Norris ajoivat maaliin viidentenä ja seitsemäntenä ja Audin Gabriel Bortoleto oli kahdeksas. Brasilialainen on noussut tallinsa ykköskuskin asemaan, sillä hän on ainoa pisteille ajanut kuljettaja Nico Hülkenbergillä on ollut epäonnea sekä aika-ajoissa, että kilpailuissa.

Racing Bullsin Arvid Lindblad ja Liam Lawson ajoivat viimeisille pistesijoille. Tämä taas nosti tallin tasapisteisiin Alpinen kanssa valmistajien MM-sarjassa.

Kimi Antonelli johtaa 45 pisteen erolla Lewis Hamiltoniin kuljettajien MM-sarjassa ja pisteittä jäänyt Russell on jo 50 pistettä perässä. Tallin johdon pitäisi loppukauden ajan tukea italialaista MM-taistelussa eli Russellin pitäisi totella tallimääräyksiä, kun tarvetta on. Mercedeksellä on selkeä johto valmistajien pisteissä. Toisena oleva Ferrari on 20 pistettä McLarenia edellä. 

Kausi jatkuu tulevana sunnuntaina Unkarin Hungaroringillä.


maanantai 13. heinäkuuta 2026

Neljä jäljellä, mutta FIFA pelleilee

 

Jalkapallon MM-kisoissa on neljä peliä vaille valmis. Huomenna ja keskiviikkona pelataan välierät ja mitalipelit viikonloppuna. Suomalaisten sympatiajoukkueeksi noussut Norja hävisi Englannille jatkoajan jälkeen, kuten Sveitsi myös Argentiinalle. Pudotuspelikaavion toiselta puolelta välieriin pääsivät Espanja ja Ranska, jotka ovat peliesitystensä johdosta ansainneet paikkansa.

Ottelujen tuomarityöskentely ja salaliitot mahdollisesta sopupelistä ovat närkästyttäneet jalkapallon ystäviä somessa ja keskustelupalstoilla. Aiemmin turnauksessa Portugali pääsi jatkoon voitettuaan Kroatian, sillä viimeksi mainitulta hylättiin lisäajalla tullut tasoitusmaali paitsion vuoksi. Kroatian maaliin johtaneessa tilanteessa Ivan Perisicin keskitys kimposi Mario Matusinacin hiuskuontalosta Josip Gvardiolille portugalin puolustajan kautta. Pallossa oleva sensori ei reagoinut tähän, vaan videotarkistuksen perusteella Matusinacin hiuskosketuksen perustella tulkittiin Josip Gvardiolin olleen paitsiotilanteessa.

Yhdysvaltojen ja Bosina-Herzegovinan välisessä ottelussa jenkkien hyökkääjä Folarin Balogun sai suoran punaisen kortin, mikä tarkoittaisi yhden ottelun ehdotonta pelikieltoa. Tämän FIFA meni hylkäämän kun isäntämaan typerä presidentti Donald Trump soitti kaljustaan ylpeilevälle Fifan puheenjohtajalle Gianni Infantino. Jumaliste, mitä pelleilyä.

Englannin ja Norjan välisessä ottelussa Norjalta hylättiin maali, kun Elliott Anderson oli kaatunut Erling Haalandin kahden käden työnnön voimasta, tuomari oli varoittanut tämänkaltaisesta ennen kulmapotkun antoa. Haaland tönäisi, mutta Anderson kaatui omin voimin, kuin vauva sohvalle. Jude Bellinghamin tasoitusmaalia ennen maalivahti Örjan Nylandin maalipotku oli osunut Miamin stadionin kameran vaijeriin, mutta peliä ei pistetty poikki. Tätä ei huomattu kansainvälisessä tv-lähetyksessä.

Avustavan videotuomarin eli VAR:n vaikutus pelitapahtumiin on niin suuri, että inhimilliset virheet katoavat. Tuomarikin on tavallinen ihminen työpäivänsä jälkeen. Joidenkin mielestä päätuomarin sijaan VAR-kopissa työskentelevät määrittelevät pelin kulkua liikaa. Tuomaroinnissa on suuria eroja maanosien välillä. Esimerkiksi Paraguayn ja Ranskan välisessä toisen pudotuspelikierroksen ottelussa Paraguay pelasi rumasti rikkoen jatkuvasti Les Bleus'n pelaajia, mutta tuomari, uzbekistanilainen Ilgiz Tantashev ei antanut Paraguyan pelaajiille edes varoituksia.

Tämän myötä olen pohtinut, että kun UEFA:n alaisissa otteluissa VAR-järjestelmän käyttö onnistuu, niin pitäisikö kopissa olevien tuomarien olla eurooppalaisia. Myös rugbysta tuttu päätuomarin ja videohuoneen väliset keskustelut voitaisiin ajaa ulos tv-lähetyksissä sekä stadionien kaiuttimista tuomioiden avoimuuden lisäämiseksi. Toimisiko myös jääkiekon valmentajien haastot myös jalkapallossa?

Pudotuspelikaavioiden välinen jako on myös pielessä, sillä Argentiina ja Englanti saivat helpot vastustajat, jotta pääsivät keskinäiseen välieräänsä. Argentiina oli pahassa pulassa Egyptiä vastaan, kun joutuivat 0-2 tappiolle. Faaraoiltakin vietiin maali, kun heidän pelaajansa oli rikkonut Lisandro Martinezia. Rike oli tapahtunut useita sekunteja ennen maalin syntymistä, joten mikä takia peliä ei vihelletty heti poikki, viihteenkö vuoksi?

HS:n Lari Vesander kirjoitti, että FIFA suosii kaupallisten intressiensä vuoksi Argentiinaa, jotta Messi saisi toisen peräkkäisen mestaruutensa. Hänen kanssaan olen tästä samaa mieltä, sillä se kyseenalaistaa jalkapallon arvon reiluna ja oikeudenmukaisena lajina. Messi ei saanut alkulohkon Algeria-ottelussa tekemästään rikkeestään varoitusta, vaikka ulosajon kriteerit olivat selviä. Asia on sama, kuin NBA-koripallossa, rikkeitä ei tuomita, jos kohteena on supertähti.

Voitte pohtia, mitä tulen kirjoittamaan ensi viikon MM-kisojen yhteenvetotekstissä.

maanantai 6. heinäkuuta 2026

Formularaportit

 

Viikonloppuna ajettiin Atlantin molemmin puolin formulakisat, mutta käydään päällimmäisenä se tärkein eli F1-sarjan Britannian GP.

Paalulta lähtenyt MM-sarjaa johtava Kimi Antonelli sai heikon lähdön ja Ferrarin Charles Leclerc ja Lewis Hamilton siirtyivät kaksoisjohtoon. Italialaisella vauhti oli kohdallaan ja ensimmäisten pysähdysten jälkeen oli jälleen kilpailun kärjessä. Kauden teema eli jojoohitukset olivat jälleen esillä, kun George Russell ja Mex Verstappen ohittelivat toisiaan perätysten kilpailun puolivälissä.

Tämä taas auttoi Antonellia kasvattamaan eroa takana oleviin ja näytti hyvin pitkään, että hän ajaa helppoon voittoon, mutta 11 kierrosta ennen maalia auto alkoi vikuroimaan, kun radalta lipsumisiakin tuli. Kimin ratti oli tv-kuvista nähtynä vinossa suoralla ajettaessa. Etusiivestä irronnut pala, joka oli juuttunut auton etujousitukseen. Uusintakuvasta huomattiin, että Antonelli oli ajanut kovaa reunakivetyksen päältä Copse-kaarteessa. Varikkokäynnillä jouduttiin etusiipi vaihtamaan ja tämä pudotti Antonellin ulos pistetaistelussa. Hän sai ratarajojen rikkomisesta aikasakon.

Kilpailun loppu oli kyseenalainen. Max Verstappen ajoi ulos, kun viisi kierrosta ennen maalia ja turva-autojakson aikana moni kuljettaja kävi varikolla, mistä eniten hyötyi George Russell, jonka kilpailu oli myös mennä pieleen tyhjenevän renkaan vuoksi. Tämäkin asia korjattiin 34. kierroksella tehdyllä pysähdyksellä. Britti ei käynyt turva-auton aikana varikolla, kun taas Ferrarit kävivät. Charles Leclerc pysyi edelleen kärjessä ja Russell nousi toiseksi ohi Lewis Hamiltonin.

Kilpailunjohto töpeksi, kun ilmoittivat ensin turva-auton tulevan radalta pois ennen viimeistä kierrosta, mutta peruivat tämän päätöksen. Selostajat ja yleisö kritisoivat päätöstä ja viimeksi mainitusta kuului buuauksia ja lähdettiin kotia kohti. Virallinen selitys asialle oli, että kyseessä oli virhe kilpailun tietokonejärjestelmässä.

Auki selitettynä ilmoitus turva-auton sisääntulosta oli virheellinen, sillä sääntöjen mukaan turva-auton perässä on ajettava yksi täysi kierros sen jälkeen, kun kierroksella ohitetut autot ovat asettuneet joukon perälle. Todennäköisesti kilpailunjohdon jäsen oli painanut väärää nappia, ken tietää? Maaliintulo on aiheuttanut kritiikkiä asiantuntijapiireissä, mutta FIA noudatti sääntöjen mukaisesti turva-autoprotokollaansa. Turvallisuuden nimissä maaliintulo turva-auton takana on parempi, kuin Nascarin tapaiset lisäkierrokset.

Charles Leclercille kauden avausvoitto, Russell oli toinen ja Lewis Hamlton kolmas. Muut pisteille ajaneet olivat Lando Norris, Isack Hadjar, Liam Lawson, Arvid Lindblad, Gabriel Bortoleto sekä Alpine-kaksikko Franco Colapinto ja Pierre Gasly.

Mercedes johtaa sekä kuljettajien, että valmistajien pisteissä, mutta Hamiltonin ero Kimi Antonelliin on 32 pistettä. Ottaen huomioon Ferrarin hyvän kesävauhdin ja Antonellin kohtaaman huonon tuurin. MM-sarja on saamassa pientä eloa kevään yksipuolisuuden jälkeen. Kahden viikon päästä ajetaan Belgian Spa-Francorchampsin radalla.

Paton juhlat Ohiossa

Indycar-sarjan kilpailu Mid-Ohion radalla oli siitä harvinainen, että turva-autoa ei tarvittu kertaakaan. Arrow-Mclaren-talli juhli kaksoisvoittoa, kun Pato O'Ward ajoi vottoon. Kilpailun ratkaisu tuli ennen puoltaväliä, kun taistelussa tallitoveri Christian Lundgaardia vastaan tanskalainen teki ajovirheen ajamalla leveäksi radan kolmannessa mutkassa. O'Ward ohitti hänet ja kasvatti johtoaan kiitos pitkän stintin pehmeillä renkailla. Kolmanneksi ajoi sijalta kymmenen lähtenyt Kyle Kirkwood. Sarjaa johtava Alex Palou oli viides. Andretti-tallilla oli onnistunut kilpailu, sillä Kirkwoodin tallitoveri Will Power oli kuudes. Juncos Hollinger Racingin Rinus VeeKay ajoi myös erinomaisesti ollen neljäs, joten pienelle tallille tuli tärkeitä pisteitä.
Pensken David Malukas ja Josef Newgarden olivat kahdeksas ja yhdeksäs ja kympin joukkoon ajoi myös kolmas McLaren-kuljettaja Nolan Siegel.

Pisteissä Palou johtaa 56 pisteen erolla Kirkwoodiin nähden ja kolmantena on viime kilpailujen huppu eli Christian Lundgaard. Kahden viikon päästä ajetaan Nashvillen nopealla ovaaliradalla.