keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Grande Ferrari


Italian Grand Prix päättyi niin, kun italialaiset olivat toivoneetkin. Ferrarin voittoon. Tallin fanit, intohimoiset tifosit ryntäsivät perinteiseen tapaan podiumin alle heiluttamaan Ferrarin kuuluisalla tunnuksella varustettuja lippuja.

Itse kilpailu oli viihdyttävä. Charles Leclerc ja Lewis Hamilton kävivät loistavaa kamppailua voitosta, välillä myös renkaatkin osuivat. Tuomaristo ei nähnyt mitään väärää, vaan tulkitsi tämän kilpailutilanteeksi. Kierroksella 36 Leclerc oikaisi jarrustusvirheen seurauksena avausmutkan sikaania, joten tätäkään ei tulkittu edun saamiseksi eli ohitukeksi Hamiltonista.

Molempien Mercedes-kuljettajien ongelmina olivat eturenkaat. Hamilton pidettiin ehkä liian pitkään varikolla ja samassa paikassa häneltäkin meni renkaat lukkoon. Valtteri Bottas nousi toiseksi, kun 11 kierrosta oli jäljellä ja hän ajoikin nopeita kierroksia. Hänelläkin renkaat kuluivat loppuun ja kolme kierrosta ennen loppua ajovirhe tuli jälleen samassa shikaanissa, kuin Hamiltonilla. Leclerc ajoi viikon sisään jo toisen voittonsa ja nyt hän antoi tunteensa revitä onnesta tiimiradiossa.

Renaultilla meni viikonloppu nappiin. Jo aika-ajoissa hyvää vauhtia osoittaneet Daniel Ricciardo ja Nico Hülkenberg ajoivat kauden parhaat kisansa ja olivat tuloksissa neljäs ja viides. Alexander Albon on nyt ollut kahdessa ensimmäisessä kisassaan ajanut korkeammalle sijoitukselle, kuin Max Verstappen. Pystyykö Albon vielä parntamaan loppukaudesta vai pelataanko kaikki Maxin laariin?

Sebastian Vettel oli kilpailun suuri epäonnistuja. Lähtö neljännestä ruudusta ei onnistunut ja kuudennella kierroksella hän pyörähti Ascari-shikaanissa. Racing Pointin Lance Stroll välisti häntä ja hänkin pyörähti. Ikäcä kyllä Vettel palatessaan radalle ajoi Strollin etusiiven säpäleiksi.

Kimi Räikkösen viikonloppu meni aika-ajojen ulosajon myötä piloille, eikä kilpailukaaan sujunut, kun autoon vaihdettiin väärät renkaat. Tästä 10 sekunnin pysähtymisrangaistus (stop & go). Maalissa 15:sta.

Pisteissä  Leclerc nousi voittonsa ansiosta neljänneksi kärkikolmikon pysyessä ennallaan.

Kahden viikon päästä ajetaan Singaporen pomppuisella katuradalla iltakisa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti