keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Verstappenin juhlat Montrealissa

 
Viime viikonlopun kisasta on jo päiviä aikaa, joten yrittäppäs muistella siitä jotain, kun sen vielä suorana katsoit. Näin toteavat aivoni, kun kirjoitan tämän julkaisun ensimmäisiä virkkeitä.

Oli todella hienoa nähdä kuvaruudun välityksellä formulat kolmen vuoden tauon jälkeen kanadan Montrealissa. Tällä kertaa kukaan ei pamauttanut autoaan legendaariseen mestareiden muuriin ja itse kilpailu oli käytännöllisesti katsoen yhden miehen show.

Hollannin Max Verstappen näytti jo lauantaina mistä pakokaasut tulee ulos, kun hän ajoi kliinisen varmasti voittoon kuudennen kerran tällä kaudella. Ferrarin Charles Leclerc nousi viimeisestä lähtöruudusta viidenneksi ja Carlos Sainz taisteli voitosta, mutta ei päässyt ohitusetäisyydelle. Mercedekseltä jälleen tasaista suorittamista. Lewis Hamilton oli kolmas ja George Russell neljäs. 

Lauantain sateisissa aika-ajoissa eturiviin ajanut Fernando Alonso putosi kilpailun edetessä ja tuli maaliin seitsemäntenä, mutta sai viimeisen kierroksen estelyistä aikasakon ja putosi sijalle yhdeksän. Alfa Romeo Sauberin Valtteri Bottas ja Guanyou Zhou nousivat täten yhden sijan. Bottas sai Alonson alkuperäisen maaliintulosijoituksen ja Zhou oli kahdeksas.

Kilpailuun tuli pientä jännitystä, kun Yuki Tsunoda ajoi ulos tullessaan pois omalta varikkopysähdykseltään. Haastattelussa japanin poika totesi sen olleen oma virhe. Tämän aikana Sainz teki oman pysähdyksensä, mutta Verstappen siirtyi samalla johtoon ja piti paikkansa kärjessä ruutulipulle. 

Tämä taas osoitti että leveät autot vaikeuttavat ohittamista, vaikka käytössä olisi avattava takasiipi. Voitasiinko takapyörien eteen laittaa pienet helmat, kuten Indycar-autoissa helpottaamaan ilman virtaamista taakse? Tämä voisi vielä enemmän helpottaa ohitusyrityksiä.

En ole mikään insinööri, mutta on mukava pohdiskella ratkaisukeinoja kilpa-autoilun kuninkuusluokan krooniseen ongelmaan.

MM-sarjassa Verstappen johtaa 46 pisteellä Leclerciin ja Red Bullin johto valmistajien puolella on 66 pistettä. Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna ajetaan Iso-Britannian Silverstonessa ja paikalliset tietenkin hurraavat Lewis Hamiltonille - vaikka hän ei voitakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti