maanantai 14. lokakuuta 2019

Bottas vaihteeksi voittoon



Hagibis-taifuuni sotki Japanin Grand Prix:n aikataulua, aika-ajot siirrettiin sunnuntaille. Neljä ensimmäistä riviä miehittivät neljä tallia, Ferrari, Mercedes, Red Bull ja Mclaren. Kilpailu ajettiin suunitellun mukaisesti aurinkoisessa säässä.

Ferrarien kilpailu meni jo lähdössä pieleen. Sebastien Vettel sai huonon lähdön ja Charles Leclerc kolaroi etusiipensä hajalle Max Verstaapenin kanssa. Tämän hyödynsi Mercedes-kuljettajista Valtteri Bottas, joka sai loistavan lähdön ja oli muilta karussa. Edes ohjaaja ei pominut häntä kuviin, kuin vasta ruutulipulla, jota heilutettiin sekaannuksen vuoksi liian aikaisin.

Kilpailu oli täynnä ohituksia. Etenkin mutkissa 13 ja 14 eli lusikkamutkassa nähtiin komeita kaksinkamppailuja. Myös viimeisessä sikaanissa ja ensimmäisessä kaarteessa nähtiin upeita ohituksia. Lewis Hamiltonin ja Sebastian Vettelin taistelu toisesta sijasta oli kilpailun jännittävin. Hamilton yritti lopussa tuoreilla renkaillaan saada saksalaista kiinni päästen jo ohitusetäisyydelle siinä kuitenkaan onnistumatta.
Siniristilippumme heijastettiin podiumin näyttötaulun keskimmäiselle korokkeelle ja Maamme-laulu soi. Vettel ajoi toiseksi ja Hamilton oli kolmas. Tulos tiesi samalla jo kuudetta perättäistä valmistajien maailmanmestaruutta hopeanuolelle.
Alexander Albon ja Carlos Sainz olivat kilpailun onnistujia. Albon ajoi hienosti neljänneksi sivuten thaimaalaiskuljettajien parasta sijoitusta F1-sarjan historiassa. Sainz ja Mclaren ajoivat yhden pysähdyksen taktiikalla ja se toimi. Kolmas kerta tällä kaudella, kun Sainz ajaa viidenneksi.

Kahden viikon päästä ajetaan Meksikossa, jolloin aloitetaan kolmen iltakisan putki. Viittaan siis lähtöaikoihin. Kilpailut ajetaan paikallista aikaa iltapäivällä, kun taas meillä on pilkkopimeää. Hamilton varmistaaa mestaruuden, mutta maistuuko hänellä tortilla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti