maanantai 18. marraskuuta 2019

Nyt ei puhuta formuloista



Viikonlopun suurin uutinen on tietysti Suomen miesten maajoukkueen eli Huuhkajien saavuttama lopputurnauspaikka. Töölön jalkapallostadion oli loppuunmyyty ja infernaalinen tunnelma kuului kotisohvalle saakka, jossa allekirjoittanut viltin alla makoili.
Kun päätösvihellys soi, yleisö kiellosta huolimatta ryntäsi kentälle onnesta soikeana. Itse ottelussa Liechtensteinilla ei ollut mitään mahdollisuuksia ja Jasse Tuomisen 1-0 maali oli jo heille lopun alkua. Teemu Pukin kaksi osumaa laittoi sitten lopulta bileet pystyyn.

Päävalmentaja Markku Kanerva on tehnyt pitkän ja ansiokkaan työn, jo 10 vuotta sitten hän johjatti alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-kisoihin ja tuosta ryhmästä perjantaina kentällä oli viisi pelaajaa. Mikäli olisi mahdollista "Rive" voistaisiin aateloida. Sukupolvien mittainen unelma on käynyt toteen ja enään ei tavitse kuningaspelin ystävie kuulla alentavia pilkkahuutoja jääkiekkofaneilta. Tämä oli loistava lahja pitkäaikaiselle huoltajalle Gunnar Yliharjulle.

Nyt kansa tietää, kuka on Ville Kuusinen, kyseinen mies selosti Viasatilla pelin, joka lähetettiin samaan aikaan koko kansalle Nelosen välityksellä. Hän pelaa alasarjoissa jalkapalloa ja muistuttaa selostuksiltaan kovasti esikuvaksi mainitsemaltaan Tuomas Virkkuselta.
Laajasalon Opistossakin opiskellut herra sai kunnian selostaa arvokisanpaikan tuoneen ottelun. Tähän ei selostajalegendamme Antero Karapalo, Antero Mertaranta, Tapio Suominen tai Hannu-Pekka "Hoopi" Hänninen yltäneet. Oi Suomi on!

Artikkelin otsikko oli sarkasmia, tietenkin pitää formuloista mainita.
Brasilian kilpailu oli todella viihdyttävä. Max Verstappen ja Lewis Hamilton ajavat eri rengastaktiikoilla ja vuorottelevat kärkipaikoilla. Valtteri Bottaksen auto hajoaa, kun Mercedes-kuski ajaa kovilla tehoilla korkeassa ilmanalassa. Max ei päästä Hamiltonia uusintalähdössä ohi ja Alexander Albon nousee palkintopallitaisteluun. Ferrari-kaksikko Sebastian Vettel ja Charles Leclerc ajavat toisiaan vastaan ja osuvat toisiinsa.

Viimeisellä kierroksella Hamilton osui Alboniin ja thaikuski ei saanut uransa ensimmäistä palkintopallisijaa, se meni syksyllä piristyneelle Toro Rosson Pierre Gaslylle hiuskarvan erolla Hamilton. Maailmanmestari pudotettiin ansaitusti 7:nneksi viiden sekunnin aikasakon myötä. Alfa Romeo ajoi kauden parhaan kisansa Kimi Räikkösen ollessa neljäs ja Antonio Gioviazzi viides.

Kolmannen sijan saa pitkästä aikaa McLaren, kun viimeisestä ruudusta lähtenyt Carlos Sainz nousi kolmanneksi. Hän ei valitettavasti ollut virallisessa palkintojenjakotilaiuudessa, mutta sai pystinsä myöhemmin.
Gaslyn talli johli hänen toista sijaansa, kuin Italia jalkapallon maailmanmestaruutta. Mitähän Abu Dhabissa tapahtuu kahden viikon päästä?

Niin ja kirjoittaja näyttelee selostajaa pleikkarinsa ääressä - tarpeen mukaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti