tiistai 30. kesäkuuta 2020

Kummallinen formulakausi alkamassa



Odotettavissa on poikkeuksillinen, jopa outo Formula 1-kausi vuosimallia 2020. Urheilumaailman säppiin laittanut koronapandemia on siirtänyt tai perunut tapahtumia. F1-kaudesta jo 12 osakilpailua on peruttu. Perjantaina aloitetaan ensimmäisillä harjoituksilla Itävallan Red Bull Ringillä. Kahdeksan kilpailua on varmistettu, kaikki euroopassa ja Itävallan lisäksi myös Silverstonessa ajetaan kaksi peräkkäistä viikonloppua.
Kaudelle on vaikea asettaa selkeitä ennakkosuosikkeja. Kuljettajat joutuvat pitkän ajotauon vuoksi fyysisesti koville tulevana viikonloppuna. Myös perinteisiin kuuluvia seremoneja, kuten kuljettajien paraati ja palkintopallijuhlinnat on karsittu ja tallit työskentelevät valvotuissa olosuhteista uusien koronatartuntojen ehkäisemiseksi. 

Mercedes otti kantaa rasisminvastaisuuteen vaihtamalla autonsa värin mustaksi ja Lewis Hamilton on pohtinut julkisesti rasismin vastaisia asioita. Vaikuttaako tämä jopa hänen ajohaluihinsa vai onko kyseessä pelkkää markkinointihölinää. Voisiko Valtteri Bottas aloittaa kauden voitolla? Ainakin kyseinen suoritus saisi MTV:n ja Niki Juuselan huutamaan, kuin Matti Kyllönen. Onneksi katson kisat Sky Sportsin striiminä ja mukavalla brittiselostuksella.
Itse toivon, että Ferrarin Charles Leclerc ja Red Bullin Max Verstappen tarjoavat viihdyttäviä kaksinkamppailuja, kuten viime kaudellakin. Leclerc on kuljettaja, johon Ferrari tällä hetkellä luottaa, mutta pystyiskö Sebastian Vettel päättäämään Ferrari-uransa kunniakkaasti?

Perinnetallit Mclaren ja Williams ovat taloudellisissa vaikeuksissa. Oransseilla autoilla ajavat ovat joutuneet hakemaan lainaa ja Williamsilta lähti pääsponsori. Samalla heidänkin autona väri yksinkertaistettiin, jotta ne eivät näyttäisi Colgate-haamastahnatuubeilta. Tallin toisessa autossa ajaa rikkaan isän poika. kanadan Nicolas Latifi.

Yllätyksiin on mahdollisuuksia, jopa keskinkasteihin lukeutuvilla Haasilla, Renault'lla ja Racing Pointilla on mahdollisuudet palkintosijohin. Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia.

Ainakin yksi asia on varmaa. Kun lähetys alkaa mahtipontisella tunnuksella, silloin päästän onnen kyyneleitä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti