maanantai 5. lokakuuta 2020

Indycar-kisaraportti - Harvest GP, Indianapolis

Uuden-seelannin Scott Dixon saa odottaa ainakin kolme viikkoa juhliakseen uransa kuudetta Indycar-mestaruutta. Tai sitä ei tule ollenkaan, jos kauden päätöskilpailussa ei sijoitu kymmenen parhaan joukkoon. Viikonloppuna ajettiin kaksi kilpailua Indianapolisin ovallin road course-radalla.

Molemmat kilpailut tarjosivat ohituksia, eikä turva-autoa edes tarvittu, mikä oli Penske-tallin kannalta tärkeää. Viikonloppu oli menestystallille jättipotti, sillä perjantain kilpailun ylivoimaiseen voittoon ajoi mestaruudesta kamppaileva Josef Newgarden ja seuraavana päivänä paalulta voittoon ajoi tallitoveri Will Power. Powerille Indianapoliksen ovaalin sisälle kyhätty mutkaversio sopii, sillä australialainen otti urana neljännen voittonsa samassa paikassa.

Dixonille viikonloppu oli hankala. Ensimmäisessä kilpailussa viimeisellä pysähdyksellä autoon laitetut pehmeät renkaat suli alta, joten tärkeitä sijoituksia meni hukkaan. Lauantaina avauskierroksella tuli osuma Ryan Hunter-Reayn kanssa takasuoran päättävässä vasemmassa kaarteessa, mikä vaurioitti auton pohjalevyä. Uusi-seelantilainen teki parhaansa, mitä pystyi varikkokäyntinsä myötä ja ajoi lopulta maaliin neljäntenä.

20-vuotiaat Rinus VeeKay ja Colton Herta tarjosivat kiivasta kilvanajoa molempina kisapäivinä. Perjantaina he ajoivat pitkään rinnakkain, eivätkä halunneet luovuttaa sijoituksiaan. Hollantilainen lähti kyseiseen kilpailuun paalupaikalta ja sijoittui toiseksi. Herta oli perjantaina neljäs ja lauantaina haastoi lopussa Poweria, mutta ei päässyt ohitusetäisyydelle, vaan sijoittui toiseksi.

Alexander Rossi ajoi onnistuneen viikonlopun. Varmalla ajolla Andretti Autosportin pinkillä autolla vuoden 2016 Indy 500-voittaja tuli molemmissa lähdöissä palkintosijoille ollen perjantaina kolmas ja seuraavana päivänä toinen.

Kauden päätösosakilpailu ajetaan Floridan osavaltiossa St. Peterburgin katuradalla. Veikkaan olosuhteiden olevan hiukan toisenlaiset, kuin maaliskuussa, jolloin kilpailu yleensä ajetaan. Kyseinen rata on myös ensi kauden avauskilpailu. Muita muutoksia kalenteriin on ovaalikilpailujen määrän putoaminen neljään ja elokuussa ajettava katukisa Nashvillessä. Kausi päättyy syyskuussa kuuluisalle Laguna Secan radalle. 

NBC:n televisiosopimuksella on iso vaikutus kauden aikaiseen lopetukseen. NFL-liigan katsojalukujen ei haluta putoavan toisen samalla kanavalla esitettävän urheilulajin myötä. NBC näyttää myös Nascar-sarjaa ja tämä on myös otettu huomioon kalenteria väsätessä.

Sarjaan on tulossa moottoriuudistus kaudelle 2023. Autoa pyörittää 2,4 litrainen kaksoisturbo, johon lisätään hybridijärjestelmä sekä jarruenergiaa kierrättävä KERS-järjestelmä, mitä on Formula yksi-autoissa käytetty.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti