maanantai 28. syyskuuta 2020

Hamilton sai penaltia - kahdesti

Monelle jäi Venäjän Grand Prix:stä mieleen Valtteri Bottaksen voitto ja hänen kuittailunsa tiimiradiossa hänen epäilijöilleen, jotka olivat kritisoineet häntä sosiaalisessa mediassa. Tämä voitto jää mielestäni varjoon Lewis Hamiltonin rangaistuksen rinnalla.

Puoli tuntia ennen kilpailun lähtöä autot ajavat ruutuihinsa valmisteluja varten ja saavat sitä ennen ottaa harjoituslähtöjä varikkosuoran ulostulossa. Hamiltonin ja tallin kohdalla tuli väärinymmärrys harjoituslähdön paikasta, vaikka näitä on tehty aina samasta paikasta. Hamilton otti lähtönsä varikon ulostulon jälkeen, jolloin autot saavat kiihdyttää täyteen vauhtiin. Tämä on säännöissä kiellettyä, mutta Lewis teki tämän kahdesti.

Hamilton sai tilanteesta kaksi viiden sekunnin rangaistusta, jotka hän kärsi aikaisen varikkopysähdyksen aikana. Tästä hän purnasi radiossa ja syytti tuomaristoa sabotoinnista. Talli mokasi ja sai sakot, mutta Hamiltonilta poistettiin kaksi rangaistuspistettä, mikä herätti vahvat epäillyt, että FIA ei halua lajinsa supertähdellä yhden kilpailun ajokieltoa. Jos vuoden sisällä saa 12 rangaistuspistettä, kilpailukielto tulee. Hamilton on saanut erinäisten rikkeiden seurauksena tähän mennessä kahdeksan rikepistettä. Ilman pisteiden hylkäystä määrä olisi ollut kymmenen.

Bottas sai lahjana kilpailun voiton ajaen lopussa nopeita kierroksia saaden 26 pistettä. Max Verstappen tuli Red Bullilla varmasti toiseksi ja valittaja-Hamilton oli kolmanneksi, eikä halunnut vastata Johnny Herbertin kysymykseen rangaistuksesta haastattelussa.

Kärkikolmikon takana nähtiin tasaista kilvanajoa ja sijoitusten vaihtelua Renault-kuljettajien, Racing Pointin Sergio Perezin sekä Alpha Tauri-kaksikon Pierre Gaslyn ja Daniil Kvjatin kesken. McLarenin kilpailu meni avauskierroksella mönkään, kun Carlos Sainz osui ratavalliin ja Lando Norris ajoi Sainzin romujen päältä. Brittikuljettaja pääsi lopulta maaliin sijalla 15, edellään Alfa Romeo Sauberin Kimi Räikkönen.

Bottasin voitosta huolimatta Hamiltonilla on 44 pisteen johto MM-sarjassa. Max Verstappen on ilman täydellistä loppukauden sulamista varma pronssimitalisti. Kahden viikon päästä ajetaan Saksan Nürburgringillä. Kyseessä on Mercedes-tallin kotikilpailu ja he pistävät tuolloin kaiken peliin, jotta Hamilton voittaisi - jälleen.

Ne, jotka katsoivat kilpailua C Moren kautta, kiinnittivät huomiota Niki Juuselan toteamiseen kovemmasta rangaistuksesta, jonka myötä Hamilton olisi saanut jo saksan kilpailuun kilpailukiellon. Hän kertoi tästä jo ennen lähtöä, vaikka virallinen ilmoitus asiasta rangaistuspisteiden määrästä tuli kilpailun lopussa. Kilpailun alkuvaiheessa tuli kuvaruutuun tieto Hamiltonin rangaistuksesta. 

Kansainvälisessä tv-signaalissa näytettiin myös kuvaa kilpailun tuomaristosta, jossa oli mukana entinen kuljettaja ja asiantuntijana vieraillut Mika Salo. Kuvassa oli pöydällä kännykkä. Salo saattaa vuotaa suoraan Juuselalle tietoja kisarangaistuksista etukäteen, joita Niki kertoo tuoreeltaan sanoen saanensa tiedon suoraan kisapaikalta. Asiasta on noussut porua Autosportin keskustelupalstalla. Salo ja Juusela kiistävät Ilta-Sanomille internetissä leijuvat väitteet ja toteavat kuorossa väitteet olevan mielikuvitusta.

Tästä voitaisiin myös nostaa FIA:n puolesta tutkinta. Tapaus nostaa esille kysymyksen kilpailujen tuomariston puolueettomuudesta ja toimintatavoista. Tämä formuloista tältä erää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti