maanantai 14. joulukuuta 2020

Kummallinen kausi päätökseen

 
Kauden viimeinen formula 1-sarjan osakilpailu Abu Dhabin radalla oli tapahtumaköyhä - ilmankos briteissä emiraatin nimi on vääntynyt Abu Dulliksi (tylsä).

Kärkikolmikko tuli samassa järjestyksessä maaliin, kuten aika-ajoissa. Max Verstappenille kauden toinen ja uran kymmenes voitto. Mercedeksen Valtteri Bottas ja Lewis Hamilton seurasivat perässä. Molemmat olisivat saaneet Verstappenia kiinni, jos olisivat kilpailun ainoan turva-autojakson aikana ottaneet autot sisään peräkkäisillä kierroksilla. Nyt ei tuplapysähdys toiminut.

Kärjen takana nähtiin ohituksia. Renault'n Esteban Ocon ohitti viimeisellä kierroksella Racing Pointin Lance Strollin ja Mclaren pääsi juhlimaan valmistajien mm-sarjan kolmatta sijaa. Carlos Sainz ajoi kuudenneksi edellään tallikaveri Lando Norris. Espanjalaista kiitettiin radiossa kahdesta ajovuodesta. Ensi vuonna pukeudutaan punaiseen ajohaalariin, jossa on korskeavan orin kuva.

Ferrari-tallin huonoin kausi sitten vuoden 1980 sai vielä nolon päätöksen, kun tallin entinen kuljettaja Kimi Räikkönen ajoi Sebastian Vettelin ja Charles Leclercin edelle. Monacolainen kolmastoista ja Aston Martinille siirtyvä saksalainen neljästoista. Kilpailun ainoa keskeyttäjä oli voittoa viikko sitten Bahrainissa juhlinut Sergio Perez. Nyt vain sormet ristiin, jotta meksikolainen saisi jatkaa. 

Viimeisen kilpailunsa Haasilla ajanut Kevin Magnussen oli 18:sta. Sky Sportsin lähetyksessä harmiteltiin, että uransa avauskilpailussa vuonna 2014 toiseksi ajanut tanskalainen ei saanut mahdollisuutta näyttää kykyjään huippuautossa. Kuten aikoinaan ennustin, Kevin lähtee yhdysvaltoihin ajamaan urheiluautojen IMSA-sarjaa, jossa hänen Jan-isä ajoi vuosia keltaisella Chevrolet Corvettella.

Lajiyhteisö joutui koville koronapandemian runtelemana vuonna, mutta pitkä uurastus lopulta palkittiin, kun kausi alkoi heinäkuussa. He myös hyödynsivät teknistä osaamistaan maailman hyväksi alkaen valmistamaan hengityskoneita. Radalla nähtiin kovaa kilpailua, kaksi yllätysvoittajaa, uusilla paikkakunnilla ajettiin ja vanhat teki paluuta. Kaiken tämän mahdollistivat kansainvälinen autoliitto FIA, kaupallisten oikeuksien omistaja Liberty Media, tallit ja heidän työntekijänsä.

Mikäli kaikki sujuu hyvin. Kausi 2021 lähtee käyntiin Australian Melbournesta maaliskuun 21. päivä.

Vieroitusta helpottamaan katson talvitauon aikana vanhoja kisoja moottoriurheilun eri luokista. Blogikirjoituksia tulee monesta eri lajista ja viihdytän itseäni kirjoilla sekä komedia- ja rikossarjoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti