maanantai 10. lokakuuta 2022

Sääntökikkailua japanissa


Aikamoista arpomista ja sääntösekoilua nähtiin Japanin Suzukassa f1-kisan jälkeen. Voittajasta ei ollut epäselvyyttä, sillä Max Verstappen oli ylivoimainen kaatosateessa. Hänen ajoaan ei edes näytetty, kuin tarpeen mukaan tv-kuvissa (Ne, jotka maksavat F1TV-palvelusta, pystyivät katsomaan hollantilaisen ajoa autokamerasta).

Kilpailu keskeytettiin avauskierroksen kolarin seurauksena. Hiusneulakaarteessa Ferrarin Carlos Sainz pyörähti ja Williamsin Alex Albonin auton tekniikka vikuroi. Pierre Gasly ei saanut radioon ajoissa viestiä ja kaahasi punaisten lippujen aikana 250 kilometrin tuntivauhdissa aivan Sainzin ferraria siirtäneen nostokuormaajan vierestä. 

Ranskalainen sai tilanteesta 20 sekunnin aikasakon, mutta osasyynä voidaan pitää myös ratavirkailijoita, jotka lähettivät kuormaajan vastoin ohjeita liian aikaisin radalle. Hetki ennen kyseistä tapausta ranskalainen oli käynyt varikolla renkaiden vaihdossa ja yritti saada nopeasti kiinnti turva-auton takana ajavat kilpakumppaninsa. Hänen saapuessa Sainzin onnettomuuspaikalle valopaneeli vilkkui punaisena kilpailun keskeytyksen vuoksi.

Kahden tunnin tauon aikana Viaplayn asiantuntija Toni Vilander kävi kiivasta keskutelua toimittaja Mervi Kallion ja Pirellin edustajan Mario Isolan kanssa. Hän ihmetteli miksei tehdä hyviä sadekelin renkaita ja pakotettu talleja käyttämään niitä. Näin tehdään moottoripyörien Motogp-sarjassa. 
Toinen puheenaihe oli aikataulu. Oliko pakko miellyttää euroopan tv-katsojia ja aloittaa kilpailu kello kaksi paikallista aikaa, vaikka etukäteen tiedettiin kaatosateesta? Indycar-sarjassa kalenteri ja aikataulu suunnitellaan joustavasti tv-yhtiö NBC:n ehdoilla. FIA ei näin tee, vaikka f1 on viihdettä ja maksu-tv sekä suoratoistopalvelut antaisivatkin mahdollisuuden aikataulumuutoksille.

Kilpailua päästiin lopulta jatkamaan lyhennettynä, sillä kilpailulle varattua ajoaikaa oli jäljellä vain noin 40 minuuttia. Verstappenin ei tarvinnut huolehtia muista hankalissa olosuhteissa, vaan ajoi varmasti kauden 12. voittoonsa. 
Viihteellisyydestä vastasivat kakkosijasta taistelleet Charles Leclerc sekä Sergio Perez. Monacolainen piti tiukati kiinni sijotuksestaan, mutta meksikolaisen jatkuvan hiillostus pakotti hänet shikaanin oikaisuun kilpailun lopussa. 
Leclerc putosi aikasakon myötä kolmanneksi, joten Red Bull sai juhlia kaksoisvoittoa moottoritoimittajansa kotiradalla.
Esteban Ocon piti kiinni neljännestä sijastaan upeasti, vaikka Lewis Hamiltonilla olikin pieniä ohitusmahdollisuuksia. Kaatosateessa niiden tekeminen on kuitenkin riskialtista.

Kilpailun jälkeen hämmennystä aiheutti paikanpäällä ja tv-katsojien piirissä pisteiden jako sekä kilpailukierrosten määrä. Normaalisti kahden tunnin kisa-ajan jälkeen ajettaisiin vielä yksi täysi kierros, mutta näin ei tehty. Verstappenille näytettiin ruutulippua vaikka kellossa oli neäjä sekuntia jäljellä ja hän itse jatkoi täydellä kaasulla ajoa. Moni oletti että tv-grafiikan kello oli väärässä ajanottojärjestelmän kanssa.

Lopulta kävi ilmi, että grafiikoiden kello olikin aikaikkunaa tarkoittava, mikä näkyi ruudussta punaisten lippujen aikana. Tämä kello raksutti, kun autot lähtivät lämmittelykierrokselle. Kellon käytyä loppuun kilpailu loppuu, kun johtava auto ylittää maaliviivan. Kahden tunnin kisakello voidaan pysäyttää keskeytyksen ajaksi. Kolmen tunnin kello tikittää.

Koska kilpailusta ajettiin hieman yli 50 prosenttia, nykysääntöjen mukaan olisi pitänyt jakaa puolitetut pisteet. Tämä pätee vain tilanteessa, missä kilpailua ei oltaisi ollenkaan jatkettu keskeytyksen jälkeen. Kilpailua kuitenkin jatkettiin normaalisti tauon jälkeen, joten oli mahdollista jakaa täydet pisteet. Tämän myötä Max Verstappen uusi maailmanmestaruutensa, mikä oli muutenkin lähes satavarma.

Molempia sääntöjä tullaan talven aikana tarkentamaan, jotta eilisen kaltaista tunarointia koeta. Selkeämpi tapa olisi ottaa käyttöön Indycarista tuttu sääntö, jonka mukaan puolet ajetusta kisamitasta riittäisi tarpeen tullen täysien pisteiden jakoon. Jenkit ovatkin hyvin yksinkertaisia.

Mikäli tv-yhtiöillä olisi enemmän valtaa, voitaisiin myös kilpailujen pituus muuttaa kierrosmäärästä aikakestoiseksi, jolloin perhetapaamiset ym. menot eivät häiriintyisi. Esimerkiksi kilpailun pituus voisi olla 90 minuuttia + yksi kierros.

Seuraavat kolme kilpailua ajetaan suomen aikaan iltaisin, joten monilla yöunet voi hiukan lyhentyä, tosin kisauusinnan voi katsoa maamantai-iltana, vaikka samaan aikaan telkusta tulisikin salkkareita. Ensimmäinen näistä ajetaan 23. lokakuuta Austinin Circuit of the Americasin radalla yhdysvalloissa. Mestaruuksien ratkettua voidaan rauhassa nauttia formuloista ilman hampaiden kiristelyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti