maanantai 3. lokakuuta 2022

Varovaista menoa sateessa


Kaupunkivaltio Singaporen sijainti päiväntasaajan tuntumassa takaa varmudella kostean ja kuuman sään ja näin saivat fanit, tv-yleisö sekä kuljettajat todistaa kauden 17. f1-osakilpailussa. Hirmuisen kaatosateen seurauksena kilpailun lähtöä alkuseremonioineen viivästettiin tunnilla - samoin tehtiin myös aiemmin Thaimassa ajetussa motogp-kilpailussa, jonka allekirjoittanut katsoi.

Talleilla on mahdollisuus käyttää täysiä sadekelin renkaita, jotka pystyvät poistamaan paljon radalle kertynyttä vettä, mutta niitä ei käytetty, vaan FIA halusi tehdä kuten nascar-sarjassa eli odottaa rauhassa parempia olosuhteita. Minä olisin antanut kilpailijoille ne sinisillä raidoilla koristellut kumit.

Rata oli suomen aikaan neljältä ajettavassa kunnossa, mutta kilpailua korosti varovainen meno, ohittaminen on riskialtista kostealla radalla, sillä renkaiden lukkiutuessa auto voi lipua kohti pehmustevalleja ja näin kävi monille sunnuntain kilpailussa. Williamsin Alex Albonin ja AlphaTaurin Yuki Tsunodan ulosajojen myötä turva-autokin otettiin radalle ja tuolloin kilpailua johtanut Red Bullin Sergio Perez syylistyi rikkeeseen. Meksikolainen piti liikaa väliä turva-autoon ja viittosi käsillään punaisen mersun hidastelusta.

Perez sai tempusta viiden sekunnin aikasakon ja saatuaan tiedon insinööriltä hän kiristi vauhtiaan ja kasvatti eron seitsemään sekuntiin, jotta sai pitää voittonsa. Perezin tarkka ajo sadekelissä oli vakuuttava esitys ja voitto täten ansaittu. Ferrarin Charles Leclerc kavensi toisella sijallaan Max Verstappenin mm-johtoa 18 pisteen verran, mutta ero on hollantilaisen eduksi edelleen hyvin suuri. Carlos Sainz ajoi maaliin kolmantena.

Verstappenin viikonloppu meni muutenkin pieleen lauantain aika-ajojen lopussa. Hän joutui tulemaan varikolle kesken nopean kierroksen, jotta polttoainenäyte olisi riittänyt. Kilpailussa rohkea ohitusyritys Lando Norriksesta meni pitkäksi ja hän putosi neljä sijaa sijaluvulle 12. Nopeat kierrokset kilpailun lopussa takasivat Maxille neljä pistettä kahdeksannesta sijasta. Lewis Hamilton hajotti seinäkosketuksessa etusiipensä ja muutenkin meno oli tahmen näköistä. Britti tuli maaliin yhdeksäntenä. Viimeisen pisteen otti Pierre Gasly joten Valtteri Bottakselle jäi käteen nk. kultainen ananas eli ensimmäinen pisteetön sijoitus.

Kilpailun epäonnistujiin kuuluivat Williams- ja Alpine-tallit. Ensiksimainitulla Albonin ulosajon lisäksi maksukuski Nicholas Latifi kolaroi Guanyou Zhoun kanssa ja ranskalaistallilla oli tekniikkaongelmia. Uransa 350. kilpailun ajaneen Fernando Alonson kilpailu päättyi moottorivikaan. Samoin kävi myös Esteban Oconille näyttävän posahduksen saattelemana.

104 pistettä on ero mm-pisteissä Max Verstappenin ja Charle Leclercin välillä. joten ensi viikolla ajettavassa japanin gp:ssä juhlitaan hollantilaisen uran toista mestaruutta. Suosikkiratoihini kuuluvalla Suzukan radalla ajetaan meidän aikaan aamukasilta, joten mikä sen hienointa, kun herätä kellon pirinään ja syödä aamiaista samalla, kun f1-tunnari tulee viisi minuuttia ennen lähtöä.

Eilen aamulla sai tosin herätä vielä mahtavampaan uutiseen. Rallin uusi supertähti Kalle Rovanperä varmisti kaukansa uudessa-seelannissa maailmanmestaruutensa tyylikkäästi voitolla ja power stage-erikoiskokeen voitolla. Ensimmäinen mestaruus suomalaiskuljettajalle 20 vuoteen. Hänestä tuli myös historian nuorin mestari. Edellinen ennätystä pitänyt oli legendaarinen, vuonna 2007 helikopterionnettomuudessa menehtynyt Colin McRae.

Kun näin tv:stä pikkupoikana ensimmäisissä rallipätkiä, mieleeni jäin McRae ajama sininen Subaru. Kävin itse katsomassa Jyväskylan mm-rallia 1998 ja tulloin näin monen rallilegendan täydessä vauhdissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti