keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Epätasaisia pelejä ja Saksan mokailua

 


Aikaisemmassa tekstissäni kritisoimat jalkapallon mm-kisat ovat pelitapahtumien osalta edenneet puolivälierävaiheeseen ja ensimmmäinen pudotuspelikierros oli epätasainen. Suurin yllätys oli Espanjan putoaminen Marokolle rangaistuspotkukilpailun jälkeen. La Roja yritti vimmatusti voittomaalin tekoa, mutta laukaukset menivät ohi tai Marokon maalivahti Bono otti ne ne käsiinsä. MM-kisoissa hyvä puoli on, että tuntemattomat pelaajat tulevat tutuiksi pelitaidoiltaan ja uusia tähtipelaajia astuu estradille.

Brasilia, Englanti ja Portugali eivät tarjonneet armoa vastustajilleen ja menivät helposti puolivälieriin. He voittivat vastustajansa jääpallolukemin. Kaaviota tutkailemalla Brasilialla ja Portugalilla on helppo tie neljän parhaan joukkoon ja möläytin jalkapallon keskutelupalstalle Futisforumille, että Brasilia ja Ranska kohtaavat loppuottelussa. Todellisuudessa voi käydä mitä tahansa ja kupletin juoni voi heittää häränpyllyä.

Saksan osalta turnaus oli jälleen pettymys. Maan suurimpiin lehtiin kuuluva Bild kutsui esitystä noloksi. Japani-tappion merkitys oli suuri, koska siniset samurait voittivat Espanjan kyseenalaisella maalilla ja se auttoi heidät jatkoon. Maan jalkapalloliitossa on jo ryhdytty toimeen, sillä urheilujohtaja Olivier Bierhoff on saanut lähtöpassit ja Matthias Sammeria on huhuttu hänen tilalleen. Molemmat pelasivat vuoden 1996 euroopanmestaruuden voittaneessa joukkueessa.

Myös päävalmentaja Hansi Flickille ollaan jo osoittamassa ovea, vaikka virallista vahvistusta odotetaan. Hänen korvaajaksi sovitellaan Chelsean valmentajaa Thomas Tuchelia. Jotain on kuitenkin tehtävä, sillä EM-kotikisat lähestyvät ja paineet menestymiseen ovat kovat. 

Itseltäni jo kysyttiin ennen kilpailuja Brasilian mestaruusmahollisuuksista. Kysymyksen esittäjä katsoi pikkupoikana Meksikon vuoden 1970 kilpailuja, joissa Pele, Rivelino ja Jairzinho ihastuttivat maailmaa sambafutiksellaan. Tätä samaa tekivät myöhemmin Socrates, Zico, Romario, Roberto Carlos, Ronaldo ym. legendat. 

Tämän vuoden kilpailuissa Richarlison, Fred, Raphinha ja Neymar ovat pistäneet vastustajajien päät pyörälleen futismainoksesta tutulla pelillään. Maalien jälkeen pistetään bileet pystyyn.

Itse olen tyrmännyt Seleccaon mestaruusmahdollisuudet, sillä haluan että videopeleistä tuttujen kikkojen sijaan mestaruus voitetaan uhrautuvalla, mutta systemaattisella joukkuepelillä, missä jokaisella pelipaikalla on merkitystä. Tämä pelitapa muistuttaisi Hollannin 70-luvulla kehittämää totaalijalkapalloa.

Tulossa on vielä kaksi kirjoitusta mm-kisoista. Auf Wiedersehen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti