Olympiayhteenveto

  

Pariisin kesäolympialaiset päättyivät eilen komeisiin päättäjäisiin. Kokonaisuutena kisat tarjosivat upeita hetkiä, tunteiden vuoristorataa ja uusien lajien esiinmarssia. Päällisin asia, mikä itselläni jäi mieleen oli yleisön paluu katsomoihin ankeiden koronavuosien jälkeen. He kannustivat kilpailijoita äänekkäästi kilpailupaikoilla ja ne eivät ammottaneet tyhjyyttään. Tämän koko luokan urheilutapahtuman televisioinnin jako kahdelle kanavalle toimii, etenkin kun Yleisradio keskittyi toisella viikolla tärkeimpään lajiinsa yleisurheiluun. Warner Bros, Discoveryn omistavat TV5- ja Max-suoratoistopalvelu tarjosivat taas kaiken mahdollisen lajifanattikoille. Pariisi saa kiitokset kaupunkinsa hyödyntämisestä kisatapahtumissa. Versaille's ympäristössä ratastattettin ja maanitepyöräilyn sekä maratonin reitit kulkivat maamerkkien ohitse. Beach Volley pelattiin Eiffel-tornin läheisyydessä.

Huippuhetket

Kisojen huippuhetkiä on monta, joten niistä poimitaan tähän muutama. Miesten tenniksen kaksinpelin finaalin voittaneesta Novak Djokovicista tuli lajin historian kolmas miespelaaja, joka on saavuttanut Grand Slam-voittojen lisäksi olympiakullan uransa aikana. Samalla hänestä tuli vanhin olympiavoittaja miesten kaksinpelissä.

Maastopyöräilyssä miesten kisa oli jännittävä, Iso-Britannian Tom Pickfordin pyörästä puhkesi eturengas. Renkaanvaihto varikolla oli nopeampi, kuin Valtteri Bottaksen variikkokäynti formuloissa. Britti aloitti vimmatun takaa-ajon ja ohitti viimeisellä kierroksella isäntämaan suosikin, Victor Koretzkyn. Pronssia sai Alan Hatherly Etelä-Afrikasta. Bottas voisi vaihtaa formulat ensi vuonna maastopyörään. Hänestäkö tuleva olympiakävijä?

Aikansa paras telinevoimistelija, Yhdysvaltain Simone Biles voitti kolme kultaa, mutta jäi permannolla hopealle ja kaatui puomilla ollen tuloksissa viides. Silti hän vankisti asemaansa lajinsa parhaiden joukossa. Monet pitävät häntä parempana, kuin legendaarista Nadia Comanecia.

Yleisurheilussa seiväshyppääjä Armand Duplantis on ottanut sprintterilegenda Usain Boltin paikan lajinsa supertähtenä. Mondo-lempnimeä kantava amerikanruotsalainen paransi jälleen maailmanennätystä yhdellä sentillä lukemiin 625 ja Du gamla du fria soi jälleen palkintoseremonioiden lopuksi.

Show-miehen elkeitä kilpailijoiden esittelyssä tehnyt Noah Lyles voitti sadan metrin olympiakultaa maalikameratarkastelun jälkeen. Jamaikan Kishane Thompsonilla sama loppuaika ja eroksi saatiin viisi tuhannesosasekuntia. 200 metrillä Lyles hyytyi kolmanneksi juostuaan koronan sairastaneena. Tässä tapauksessa olisi pitänyt ajatella ja vetäytyä kilpailusta. Tuon matkan nopein oli Botswanan Letsile Tebogo

Duplantisin lisäksi nähtiin kaksi muutakin maailmanennätystä. Naisten 400 metrin aidoissa Yhdysvaltain Sydney McLaughlin-Levrone (Voi jeesus näitä kaksoisnimiä) juoksi ylivoimaiseen voittoon parantaen omaa ME-aikaansa lukemiin 50.37. Sekaviestissä Yhdysvaltain joukkue juoksi jo alkuerässä maailmanennätyksen,  3.07,41.

Joukkuelajista seurasin eniten koripalloa. Molemmat turnaukset voitti Yhdysvallat, mutta ratkaisupeleissä joutuivat ihan oikeasti antamaan parhaansa. Miesten välierässä Serbia oli lähellä yllätystä, mutta päätösneljänneksen alussa hankitut virheet ja kaksi USA:n kolmosta perätysten ratkaisivat pelin. Finaalissa Ranskan joukkue teki helppoja virheitä ja jenkit osoittivat paremmuutensa nopeissa hyökkäyksissä ja kolmen pisteen heitoissa. Kaukoheittojen mestari, NBA-ennätystä pitävä Stephen Curry ratkaisi kaukoheitoillaan kultaiset mitalit. Vaikka Steph ei ole nopeajalkainen ja pitkä, hänen heittotarkkuutensa on ilmiömäinen vaikeistakin paikoista. Hän osuu melkein puolesta kentästä.

Naistenkin finaalissa Ranska piti USA;ta pihdeissä ja oli viime sekunneilla jopa voittaa pelin. Ikävä kyllä ranskalaisten viimeinen heitto oli kahden pisteen heitto. Kolmosella oltaisiin menty jatkoajalle.

Katukoriksesta muunneltu 3x3 koripallon miesten finaali oli jännitysnäytelmä. Yleisö mylvi isäntämaalle, joka oli lähellä voittaa jo peliajan päättyessä. Kaaren takaa heitetty kahden pisteen heitto osui kuitenkin eturautaan. Jatkoaika pelattiin äkkikuolema-periaattella eli ensimmäinen kaksi pistettä tehnyt voittaa. Kotiyleisön suruksi Hollanti voitti kultaa Dimeo van Der Horstin kahden pisteen heitolla. Naisten puolella Saksa juhli kultaa Espanjan ollen toinen. Yhdysvallat oli kolmas. Kummallista on että maa, missä jokaisesta isosta kaupungista löytyy katukoriskenttä, ei ole vieläkään voittanut tuoreen olympialajin kultamitalia.

Jalkapallosta katsoin vain miesten turnauksen finaalin, kun se sentään näytettiin alusta loppuun Kutosella, YLE näytti televisiossa vain avausjakson, ennen kun hypättiin rakastettuun yleisurheiluun. Espanja voitti kultaa lukemin jatkoajan jälkeen 5-3. Naisten kultaa voitti Yhdysvallat, joka myös voitti koko kisojen mitalitaulukon. Heidän jälkeen neljä parasta olivat Kiina, Japani, Australia ja Ranska.

Entä Suomi?

Suomen kohdalla etenkin herää kysymys, mikä meni pieleen? Vaikka urheilijat tekivät parhaansa kovissa kilpailuissa, ei kotiintulijaisina tullut yhtään mitalia. 

Media on antanut asiasta kovaa kritiikkiä, joista suurin osa koskee Olympiakomitean johtajaa Jan Vapaavuorea ja hänen toimikautensa suuntaa. Hän on halunnut tehdä komiteasta liikunnan hyvinvointia edustavan järjestön, mikä on sisäpiiriläisiä ketuttanut. Helsingin Sanomien Teemu Suvinen kirjoitti asiasta erinomaisen kolumnin, joka kannattaa lukea.

Muihin pohjoismaihin verrattuna Suomella on vähemmän resursseja huippu-urheilun tukemiseen, eikä tämä johdu euroalueen kuulumisesta. Tämän lisäksi kisoihin lähetetään kaikki kynnelle kykenevät ja karsinnoissa onnistuneet. Joukkueesta puolet oli yleisurheilijoita, joista suurin osa epäonnistui. Loukkaantumisten ym. johdosta kaikilla ei ole ollut paras valmistautuminen tai huppukunto on vuoden tärkeimmän kilpailun sijasta osunut kansalliseen kilpailuun, josta palkintona muutama tonni ja ehkä Motonetin lahjakortti. Viimeksi mainittu oli sitten puhdasta höpinää omasta nupista, eikä totuuspohjaa tälle löydy.

Myös joukkuelajit houkuttelevat enemmän nuoria helpomman saavutettavuutensa vuoksi. Nuorten huonokuntoisuus on ihan tutkimusten myötä todettu asia ja kannustaisin itse kaikkia menemään ulos liikkumaan ja potkimaan palloa alituisen videopelaamisen ja somettamisen sijaan.

Ruotsin puolelta voitaisiin ottaa mallia varojen käytössä. Panostetaan niihin lajeihin, missä on mahdollista pärjätä. Tässä tapauksessa se olisi hiihto, jääkiekko, koripallo ja ehkä lentopallo. Jos minulla olisi valtuudet, vähentäisin yleisurheilijoiden määrää ja lisäisin muiden lajien urheilijapaikkoja. Syksyllä minua viisaammat pohtivat kunnolla, mitä muutoksia voidaan tehdä seuraavan olympiadin aikana. Talviolympialaisissa menestysmahdollisuudet ovat suurempia, mutta kesäkisojen tason nousu lajeittain kasvaa ja vaarana voi olla, että neljän vuoden kuluttua Los Angelesin kisoista Suomi voi saada korkeintaan yhden tai ei edes yhtään mitalia.

Kolme urheilijaa saavutti viidennen sijan, joista lähimmäksi mitalia pääsi naisnyrkkeilijä Pihla Kaivo-Oja. Tampereen Voimailuseuran edustaja pääsi omassa painoluokassaan puolivälieriin, mutta hävisi turkkilaiselle vastustajalleen. Silja Kosonen oli naisten moukarissa viides, kuten myös 13-vuotias rullalautailija Heili Sirviö. Sijoitusta enemmän huomiota sai nuori ikä, tosin kakki finaaliin osallistujat olivat teini-ikäisä. Kultamitalisti, Australian Arisa Trew on Heilin paras kaveri ja iältään vuoden vanhempi. Isomman otsikon sai tukirahat, joita urheilija voi saada Suomessa aikaisintaan 16-vuotiaana ja Heili on tähän liian nuori. Hän totesi, että voisi edustaa Australiaa, missä hän on suurimman osan nuoresta elämästään asunut.

Siihen ne ilonpilkahdukset Suomelta jäivät, moni maallikko alkoi netin keskustelupalstoilla ihmettelemään heikkoa suoritusta näin isossa tapahtumassa. Mitalien kokonaismäärä on jo 60-luvuta saakka pudonnut tasaisesti, joten siitä yhdestäkin pitäisi olla iloinen, jos sellainen tulee. Tällä kertaa näin ei käynyt. 

- Tultiiko häviämään vai voittamaan? 

- Tultiin

Ylläoleva viittaus Kummeli Stories-elokuvasta on hyvä summaus Suomen kesäolympiaurakasta. Moni pääsi aistimaan olympiahuumaa ja kilpailemaan maailman parhaita vastaan. Sen sijaan, että muistelisimme Paavo Nurmen ja Lasse Virenin ym. mainetekoja Youtubesta tai lehtien arkistoista, voimme kaikki yhdessä pohtia, mistä saisimme uusia menestyjiä.