sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Indycar-kisaraportti: Indycar GP

Indycar-sarjaan siirtynyt entinen Haas-kuljettaja Romain Grosjean ajoi paalupaikalle uransa kolmannessa kilpailussa ja sai erinomaisen lähdön kilpailuun, missä nähtiin yllättävän puhdasta ajoa. Vain kerran tarvittiin turva-autoa ja sekin kilpailun alkumetreillä, kun Conor Dalyn kilpailu päättyi avauskierroksella. Ohituksia kuitenkin nähtiin, radan parhaassa ohituspaikassa, pääsuoran päässä  oikealle kääntyvässä kaarteessa.

Kilpailun näyttävin ohitus nähtiin 42. kierroksella, kun hollannin Rinus Veekay ohitti takasuoralla espanjan Alex Paloun ja Nascar-legenda Jimmie Johnsonin välistä. Samaan aikaan Grosjean ja Takuma Sato hipoivat autojensa kylkiä kahdesti. Saton haaveissa oli päästä johtokierrokselle ranskalaisen kanssa. Tämä temppu ei onnistunut.

Kahta kierrosta myöhemmin nähtiin voiton ratkaissut ohitus. Grosjeanin tuoreet, kovemmat olivat vielä viileitä ranskalaisen varikkokäynnin myötä. Veekay hyödynsi tilanteen menemällä sisäkautta ohi 12. kaarteessa.  

Kilpailussa ajettiin tasaisia kierroksia ja erot pysyivät kärjen osalta viidestä seitsemään sekuntiin. Viimeisten pysähdysten jälkeen ajettiin rauhallissen oloisesti ja Veekay ajoi uransa ensimmäiseen voittoon vanhempiensa juhliessa varikolla. Ed Carpenterin tallille voitto oli ensimmäinen viiteen vuoteen. Grosjean ajoi toiseksi ja Alex Palou oli kolmas. Kuusinkertainen mestari Dixon hyödynsi aikaisen pysähdyksensä ja nousi 16. lähtöpaikalta yhdeksänneksi. Kaupanpäälle lisäpiste johdetusta kierroksesta. 

20-vuotiaasta Veekaysta, syntymänimeltään Rinus van Kalmthoutista tuli Indycar-historian kolmas hollantilaisvoittaja, edellinen oli Robert Doornbos vuonna 2007. Hänen voittonsa nousi maan suurimman päivälehden urheilusivujen pääuutisten joukkoon. Veekay on hänen ajajanimensä, jotta se on helpompi lausua.

"Month of May" jatkuu legendaarisella Indy 500-kilpailulla kuun viimeisenä sunnuntaina. Sitä ennen ajetaan harjoitukset, neljän kierroksen aika-ajo, jonka keskinopeus määrittää lähtöpaikan ja tämän lisäksi ajetaan karsintapäivä eli Bump Day, jotta kilpailuun saataisiin 33 autoa. Ilmoittautuneita on 35.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti