maanantai 25. heinäkuuta 2022

Ferrari mokasi jälleen

 

Ranskan osakilpailun voisi jakaa kahteen osaan. Ensimmäisellä puolikkaalla Red Bullin Max Verstappen jahtasi paalulta lähtenyttä Charles Leclerciä. mutta ei päässyt ohitse. Kilpailun 18. kierroksella monacolaisen auton takapää yliohjaa radan 11. kaarteessa ja hän lipsahtaa radalta ulos. Turva-auto tuli radalle, jolloin suurin osa kuljettajista kävivät varikolla. 

Mutta Ferrarin mokailut jatkuvat. Carlos Sainz päästettiin varikkosuoralle Williamsin Alexander Albonin eteen. Ruudukon perältä moottorirangaistusten myötä lähtenyt espanjalainen teki parhaansa tuodakseen tallilleen pisteitä ohittaen komeasti Sergio Perezin. Hän teki toisen pysähdyksensä, jonka aikana hän kärsi saamansa aikasakon.

Kilpailun loppuvaiheella saatiin aikaan hienoa kilvanajoa viimeisestä podiumpaikasta Perezin ja George Russellin kesken. Russell ja Perez köröttelivät virtuaalisen turva-autojakson aikana, joka tuli Williamsin Nicolas Latifin keskeytyksen myötä. Russell reagoi nopeammin vihreän lipun heilumiseen ja paineli meksikolaisesta ohi leikiten. 

Näin Mercedes-tallilla oli loistava sunnuntai, kun Lewis Hamilton ja Russell ajoivat palkintosijoille ylivoimaiseen voittoon ajaneen Verstappenin takana. Sainz ajoi lopulta viidenneksi ja sai bonuspisteen nopeimmasta kierroksesta. 

Alfa Romeo Sauberilla oli synkkä kilpailu. Valtteri Bottaksen renkaat suti lähdössä ja suomalaisen pistehaaveet menivät sinne kuuluisaan kankkulan kaivoon. Tämän lisäksi Guanyou Zhou auto hajosi viimeisten kierrosten aikana. Bottaksen sijoitus maalissa oli neljästoista.

Pisteissä Verstappenin johto Leclerciin on 63 pistettä ja ensi sunnuntainan ajetaa hitaalla Hungaroringin radalla vielä yksi kilpailu ennen kesälomaa.

Indycar-sarjalla on menossa kunnon festarit, joka viikko ajetaan kilpaa. Viikonloppuna ajettiin kaksi lähtöä Iowan ovaaliradalla ja viikonlopun menestynein talli oli Penske. Lauantaina Josef Newgarden ajoi toiseksi, mutta sunnuntaina tenneseeläinen ajoi johtopaikalta ulos. Ensimmäisen kilpailun kolmanneksi ajanut Will Power oli sunnuntaina toinen ja uuden-seelannin Scott McLaughlin oli jälkimmäisen kilpailun kolmas.

Voittoa he eivät juhlineet, sillä Toronton katukilpailun voitosta itseluottamusta saanut Scott Dixon voitti lauantaina ja sunnuntaina sijoitus oli maalissa neljäs. Samalla sijalla hän on mestaruussarjassa. Sunnuntain kilpailun voitti McLaren SP:n Pato O'Ward. Meksikolaiselle ykköstila oli uran neljäs.

Sunnuntaina kuudenneksi ajanut Marcus Ericsson johtaa sarjaa, mutta viiden kärki on toisistaan 38 pisteen sisällä. Mestaruustaisto voi jälleen heilahtaa, kun tulevana lauantaina ajetaan kauden toinen moottoriratakilpailu Indianapolisin ovaaliradalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti