maanantai 14. marraskuuta 2022

Georgen juhlat ja Maxin valittelut

Braslian Sao Paulossa ajettiin poikkeava viikonloppu, kun lauantaina ajettiin kauden viimeinen sprinttikisa. Tuolloin paalulta lähtenyt Haasin Kevin Magnussen putosi piakkoin kärjestä, mutta maalissa sijoitus oli kahdeksas ja tästä saatu yksi lisäpiste.

Mercedes-talli haki itselleen hyvät asemat pitkään kilpailuun, kun George Russell voitti ja Lewis Hamilton ajoi kolmanneksi. Hänen edellään maaliin tullut Carlos Sainz sai viiden ruudun rangaistuksen, mikä nosti britin toiseen lähtöruutuun. Russell ja Max Verstappen kävivät loistavaa kamppailua kärkitilasta, sillä kumpikaan ei antanut periksi. Hollantilaisen medium-renkaissa ei ollut pitoa ja maalissa sijoitus oli neljäs.

Sunnuntain osakilpailussa Russell hallitsi virheettömästi ajoa puolentoista tunnin ajan ja otti uransa ensimmäisen voiton. Lewis Hamiltonilla oli haluja haastaa tallitoverivoitosta, vaikka oli kierroksella seitsemän kolaroinut Verstappenin kanssa. Maailmanmestarin autosta hajosi osumassa etusiiven päätylevy ja kaupan päälle tuomaristo antoi viiden sekunnin aikasakon, minkä hän kärsi ensimmäisen varikkopysähdyksen yhteydessä.

Edellä mainitut asiat vaikutti Red Bull-kuljettajan päivään ja hän ei suostunut lopussa päästämään Sergio Perezin ohitseen, vaikka tallilta oli tullut käsky. Max antoi radiossa kovaa palautetta asiasta ja hollannin media alkoi spekuloimaan Monacon aika-ajoista väittäen Perezin estäneen kolaroimalla Verstappenin paalupaikalle vieneen kierroksen - tarkoituksella. Tähän en voi ottaa kantaa, ennen kuin varmaa tietoa on saatavilla. Ehkä kyse on tunteenpurkauksesta.

Ferrarin Carlos Sainzin menoa haittasi lievästi kuumat takajarrut. Repäisykalvo oli jäänyt niiden väliin. Sainz kuitenkin ajoi hienosti kolmanneksi. Alpinen Fernando Alonso sai huonon lähtöpaikan heikon sprintin seurauksena. Kilpailussa espanjalainen esitti upeita ohituksia ja toi autonsa maaliin viidentenä.

Valtteri Bottas ajoi parhaimillaan viidentenä, mutta viimeinen uusintalähtö ei onnistunut ja kilpakumppaneita tuli oikealta ja vasemmalta ohi. Maalissa yhdeksäntenä ja kauden pistesaalis kasvoi kahdella.

Mielestäni kilpailu oli ihan kelpo viihdettä ottaen huomioon panosten vähyyden mm-sarjassa. Ainoa merkittävä taistelu käydään valmistajien pisteiden hopeasijasta Ferrarin ja Mercedeksen välillä.

Kausi on enää yhtä kilpailua vaille valmis ja se ajetaan sheikkien takapihalla Abu Dhabissa. Tämän myötä jätän härskillä tavalla Qatarille myönnettyjen jalkapllon MM-kisojen avauspelin väliin. 

Loppuun maininta mukavasta suomalaisvoitosta ratamoottoripyörien puolelta. Imatralainen Niki Tuuli ajoi uransa toiseen Supersport-luokan mm-sarjan kisavoittoon Indonesian lauantain kilpailussa Mandalikan radalla. Loukkaantumisista kärsineelle MV Agustan tehdastallin kuljettajalle voitto oli uran toinen. Hän kaatui sunnuntain kilpailussa. Luokassa ajetaan 600-kuutoisilla pyörillä, jotka pohjautuvat siviilimalleihin. 

Luokan maailmanmestariksi ajoi Sveitsin Dominique Aegerter, joka voitti kauden aikana myös sähköpyörien MotoE-sarjan mestaruuden. Tuhatkuutioisten Superbike-pyörien mestariksi ajoi Alvaro Bautista Ducatilla, vaikka Yamahalla ajava turkin Toprak Razgatlioglu voitti viikonlopun kaikki kolme kilpailua.

Jalkapallon MM-kisoista lisää ensi viikolla.

Kuva:Formula 1/Twitter



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti