sunnuntai 13. elokuuta 2023

Indycar raportti - Gallagher Grand Prix

 

Formula 1 ja rallin mm-sarja ovat tauolla ja Motogp-pyörät pitävät väliviikkoa, joten viikonlopun kiinnostavin autokilpailu - omasta mielestäni ajettiin jo lauantai-iltana Indianapolisissa. Kevään tapaan ajettiin jo toistamiseen Indianapolis Motor Speedwayn mutkaradalla ja kilpailusta tulikin jännittävä.

Paalulta lähtenyt Graham Rahal ei saanut parasta lähtöä, vaan kuudennesta ruudusta lähtneyt Devlin DeFrancesco ohitti edellä olevat ja johti kilpailua takasuoran jarrutukseen tultaessa. Samaan paikaan tultiin kolmen rinnan, eikä siitä hyvää seurannut. Scott Dixon pyörähti ja Romain Grosjean osui Marcus Armstrongin autoon, kuten myös Josef Newgarden valkoisella Penske-autollaan. Mestaruudesta taistelevan Newgardenin kilpailu vaikeutui, kun varikolla piti käydä laittamassa autoon uusi keulapala.

Turva-auton aikana Dixon kävi varikolla, jolloin hänen autoonsa vaihdettiin tuoreet renkaat, mikä auttoi hänen menoaan kilpailun edetessä. Rahal johti kilpailua, kun parisenkymmentä kierrosta oltiin ajettu ja ero Alexander Rossiin oli hiukan yli sekunti. Rahal johti kilpailua ennen viimeistä pysähdystään, jolloin hänen autoonsa vaihdettiin käytetyt pehmeän seoksen renkaat. 

Kilpailun alussa perälle pudonnut kuusinkertainen mestari Dixon oli taas noussut hiljalleen kohti kärkeä ja kun edellä olevat kilpailijat tekivät omat varikkokäyntinsä, oli Uusi-Seelantilainen kilpailun johdossa. Hänen nopea, mutta huolehtivainen ajotapansa oli jälleen toiminut ja ainoa huolenaihe oli renkaiden kestävyys. Rahal ajoi nopemapia kierroksia ja ero pienentyi kierroksittain, sillä Dixonin edessä oli kierroksella jääneitä autoja.

Graham Rahal ei koskaan saanut ohitusmahdollisuutta, joten pitkä, kuuden kauden mittainen voitoton putki sai jatkoa. Dixon taas otti uransa 54. Indycar-voiton uransa 319. perättäisessä lähdössä ja hän on voittanut vähintään yhden kisan 19. kauden ajan. Eroa kärkikaksikon välille tuli 0,4 sekuntia. McLaren SP:n Pato O'Ward ajoi kolmanneksi.

Kilpailun seitsemänneksi ajanut Alex Palou johtaa sarjaa 101 pisteen erolla tallikaveri Dixoniin, kun kolme kilpailua on kautta jäljellä. Paloun on tarkoitus siirtyä ensi kaudeksi McLaren SP-tallin riveihin, mutta viimeisimpien tietojen mukaan hän haluaisi pyörtää päätöksensä ja jatkaa Ganssi-tallissa, missä voitti mestaruuden 2021.

Kauden seuraava kilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua Gatewayn ovaaliradalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti