maanantai 7. elokuuta 2023

Viikonlopun pärinät


Viime viikonloppuna ajettiin moottoriajoneuvoilla kilpailuja eri puolilla maailmaa monessakin eri luokassa, mutta tässä kirjoituksessa tiivistän kolme kilpasarjan tapahtumat, joista kaksi on maailmanmestaruussarjoja.


Suomalaisten osalta Jyväskylä meni metsään

Rallin mm-sarjassa oli vuorossa suomalaisille hyvin tärkeän Jyväskylän MM-rallin aika. Kilpailu tunnettiin aikaisemmin nimillä Jyväskylän suurajot - englanniksi 1000 Lakes Rally. Nykyään sponsorin mukaan kilpailun nimi on Secto Rally Finland.

Suurin jännitys meikäläisten osalta laukesi pahimmalla tavalla, kun perjantaina sekä Esapekka Lappi, että Kalle Rovanperä ajoivat ulos. Lapin Hyundai lipesi tieltä ja osui koivuun ja Kalle Toyota kääntyi katolleen takapyörän osuttua kiveen. Aiemmin etelänaapurin Ott Tänakin Fordista hajosi moottori - auto kulki vain sähkön voimalla, eikä sillä ralleja voiteta.

Kilpailun iloisin suoritus oli tallipäällikön roolista vielä kerran ajohaalarit pukeneen Jari-Matti Latvalan ajo Toyotalla - ei virheitä, vaan hieno viides sija maalissa, edellä oli tulevaisuuden rallitoivoksi tituleerattu Teemu Suninen.

Toyotan johtaja Akio Toyoda sai juhlan aihetta, sillä britti Elfyn Evans ajoi voittoon ja autonvalmistajan kotimaan, japanin Takamoto Katsuta oli kolmas. Heidän seurana oli kakkospallilla Belgian Thierry Neuville Hyundailla. Voiton lisäksi Evans ajoi Power Stage-erikoiskokeen nopeimman ajan ja sai viisi lisäpistettä.

MM-sarjassa Evans on 25 pistettä Rovanperää jäljessä, joten mikäli suomalainen keskeyttäisi seuraavana ajettavan Akropolis-rallin ja Elfyn voittaisi ja saisi viimeisen erikoiskokeen nopeimman ajan, he olisivat tasoissa ennen Chilen rallia.

Kirkwood juhli Nashvillessa

Indycar-sarja ajoi oman kilpailunsa Nashvillen katuradalla, missä ylitettiin Korean sodan veteraanien mukaan nimetty silta molempiin suuntiin. Edellisvuosista poiketen kilpailu meni jouhevasti, eikä mitään romurallia nähty. Andretti-tallin Kyle Kirkwoodin taktikko pohti suojatilleen taktiikan mikä toimi. Hän tuli kierrosta myöhemmin viimeiselle stopilleen, kuin kilpailun alkuvaihetta johtanut Uuden-Seelannin Scott McLaughlin.

Penske-tallin kuljettaja ei pystynyt edes haastamaan Kirkwoodia viimeisessä uusintalähdössä, joten amerikkalainen otti uransa toisen voiton. McLaughlin oli toinen ja pistejohtoaan sarjassa kasvattanut Alex Palou toi Ganassi-autonsa maaliin kolmantena.

Edeltävistä kilpailuista poiketen entinen Haas-kuljettaja Romain Grosjean ajoi virheitä vältellen ja toi keltaisen autona kunnioittavasti kuudenneksi. Tulevana lauantaina ajetaan toinen kilpailu Indianapolisin ovaalin mutkaversiolla.

Aprilian juhlaa Motogp-kisassa

Ratamoottoripyörien Motogp-sarja palasi kesätauoltaan Silverstonessa ajetulla Britannian osakilpailulla. Pääluokan eli Motogp:n kilpailu oli jännittävä. Kärkipaikka vaihtui tiuhaan avauskierroksilla mm-käkri Frasesco Bagnaian, Marco Bezzecchin ja KTM-kuljettaja Jack Millerin kesken. Bezzecchi kaatui kilpailun kuudennel kierroksella.

Bagnaia ja Aleix Esparago repivät eroa muihin, mutta viimeisten kierrosten sade yllätti porukan ja osa kävi varikolla vaihtamassa sadekelin renkailla varustettuun pyörään. Kärkikaksikkojätti tämän tekemättä.

Espargaro roikkui Bagnaian kantamilla ja lopulta ohitti hänet Copse-mutkassa. Italialainen ei pystynyt vastaamaan tähän, sillä kyseessä oli jo viimeinen kierros. Aprilia-kuljettaja otti näin uransa toisen voiton kuninkuusluokassa. Bagnaialle kakkostila ei ollut pettymys, sillä hänen johtonsa pisteissä kasvoi entisestään. Kolmanneksi ajoi KTM:n Brad Binder vain seitsemän sadasosan erolla Miguel Oliveiraan. 
Motogp-luokan seuraava kilpailu ajetaan Itävallassa kahden viikon kuluttua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti