maanantai 11. maaliskuuta 2024

Sama kilpailu toisessa maassa

 

Myönnän tämänkertaisen otsikon olevan tylsä ja jopa lukijan poispäin työntävä, mutta tuollainen ajatus oli jälleen pääkopassani lauantaina ajetun f1-kilpailun myötä.

Kilpailun jännittävimmät kamppailut käytiin viimeisistä pistesijoista, sillä voittoon pyyhälsi jälleen matansininen punaisen härän kuvalla varustettu auto. Kamppailun osapuolia olivat tässä yhteydessä molemmat Haas-kuljettajat sekä Williamsin Alex Albon. Jenkkitalli pelasi härskisti viimeisen pisteen itselleen, sillä Kevin Magnussen otti toilailuistaan kahdesti kymmenen sekunnin aikasakon ja hidasteli Albonin edessä, jotta varikkokäynnin aikana kärsityt rangaistukset auttaisivat hänen tallikaveriaan Nico Hülkenbergiä pisteen saamisessa. 

Magnussenin rangaistukset tulivat vieläpä kilpailun alkuvaiheessa ja kuudennella kierroksella Lance Strollin ulosajon myötä radalle tullut turva-auto tarjosi monelle mahdollisuuden aikaiseen renkaidenvaihtoon, sillä ajan hukkaamiseen oli varaa, koska radalla mentiin tavallista hitaammin. Peräpäässä ajellut RB-talli haluaa tutkinnan tanskalaisen huolimattomuuksista, sillä he kokevat, että KMag omalla typeryydellään pilasi Yuki Tsunodan mahdollisuudet pistesijaan.

Tsunodasta puheenollen, japanilainen on kahden ensimmäisessä kilpailussa ollut nopeampi, kuin hymypoika Daniel Ricciardo. Australialaisella alkaa jo ikä painamaan, eikä ajamisesta taida tulla mitään. Pitäisikö tallin harkita hänen korvaamisensa viime kaudella tuurannella Liam Lawsonilla? 

Samaa ehdottaisin Valtteri Bottakselle, molemmat kilpailut ovat menneet terveisien ajeluun ja ne luvatut kehitysosat taitavat saapua vasta Euroopan kisoihin, joten pienehkö fanijoukko saa maistaa tervanjuontia. Hänet voisi korvata kesken kauden viime kauden F2-mestarilla Theo Pourchairella, mutta pakollinen siirto Japaniin ei alkanut parhaiten. Viimeisten joukossa hänkin oli Super Formula-sarjan avauskilpailussa.

Kilpailun ehdottomin onnistuja oli pikaisella kutsulla Ferrarin rattiin tullut 18-vuotias tallin akatemiakuljettaja Oliver Bearman. Carlos Sainz nimittäin joutui umpilisäkeleikkaukseen, eikä pystynyt osallistumaan torstain harjoitusten jälkeen. Britti ei hermoillut, vaan ohitteli paikan tullen ja ajoi kypsästi. Uransa ensimmäisessä kilpailussa seitsemäs ja hänellä on enemmän pisteitä, kuin Bottaksella. Sainz kuntoutuu Australiaan kilpailuun, mutta "karhumiehestä" tulemme kuulemaan vielä.

Max Verstappen ajoi jälleen voittoon ja Sergio Perez tuli toiseksi. Radalla kulkee, mutta toimistossa riidellään vallan kahvasta. Tallipomo Christian Horneria syytetään epäasiallisesta käytöksestä naistyöntekijää kohtaan, mutta kohun taustalla on energiajuomajätin johdossa tapahtuneet muutokset Dietrich Mateschitzin kuoleman myötä. Halutaan vähentää markkinointia moottoriurheilun puolella. Thaimaalaisomistajat ovat ottaneet toisen pääjehun Helmut Markon puhutteluun ja huhut potkujen saamisesta ovat kasvaneet. Tekevät mukamas haittaa maineelle.

Pahin skenaario olisi, jos Red Bull myisi molemmat tallinsa. Ostohalukkuutta riittäisi, sillä moni f1-tallista haaveilija varmasti haluaisi joukkoonsa alan parhaat osaajat.

Maxin johdolla mennään kohti Australiaa ja viikonloppu mennään perinteisemmän aikataulun mukaan. Toisin kuin pienenä, en pistä herätyskelloa aamukuudelta soimaan, vaan katson kisatapahtumat uusintoina, jotta muistaisin mitä niistä pitää blogiin kirjoittaa.

Newgarden voitti Indy-avauksen

Indycar-kausi alkoi St. Petersburgin katuradalla, mutta kauden avauskilpailu ei ollut mikään klassikko. Radan 10. mutkassa nähtiin ohituksia ja muutama kolari. Romain Grosjean tuuppasi Linus Lundqvistin ulos kilpailusta ja aikaisemmin hänen tallikaverinsa Marcus Armstrong pyöräytti autonsa rengasvalliin. 

Pensken Josef Newgarden hallitsi kilpailua, eikä uusintalähdöissä hänelle annettu paljon haastetta. Tennesseeläinen voitti helposti ja nappasi viikonlopun maksimipistemäärän eli 54 voitosta, johdetuista kierroksista ja paalupaikasta. Toiseksi ajoi Pato O'Ward ja kolmas oli Scott McLaughlin. Viiden kärjessä oli kolme Penske-tallin autoa.

Pisteistä ajetaan seuraavan kerran ensi kuun loppupuolella Long Beachissä, mutta kahden viikon päästä ajetaan Kalifornian Thermal Clubin yksityisradalla näytöskilpailu, jonka voittaja palkitaan miljoonalla dollarilla. Kilpailun formaatti on tehty tv:tä varten, joten kyseessä aika keinotekoinen pr-temppu.

Päivitys: Josef Newgarden ja Scott McLaughlin hylättiin lopputuloksista autossa olleen sänntöjenvastaisen ohjelmiston vuoksi. Ohjelmistolla pystyi kiertämään sääntöjä, joilla estettiin tehonapin (Push-to-Pass) käyttäminen uusintalähdöissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti