maanantai 6. toukokuuta 2024

Turva-auto avitti Landon voittoon

Lyhyesti todettuna eilinen, meidän aikaan yöllä ajettu Miamin Grand Prix olikin yllättävän viihdyttävä. Miten voin näin todeta, sillä en ole kirjoitushetkellä katsonut kilpailusta edes koostepätkää?

Lähtövalojen sammuttua paalupaikkakuningas Max Verstappen sai parhaimman lähdön, mutta oli joutua tallitoverinsa Sergio Perezin kolaroimaksi avauskaarteessa. Meksikolaisen syöksyn ansiosta renkaitaan sudittanut Charles Leclerc sai menettämänsä kakkospaikkansa takaisin. McLarenin Oscar Piastri hyötyi parhaiten lähdössä nousten kolme sijaa kilpailun kolmanneksi.

Kolme kierrosta myöhemmin Australialainen ohitti takasuoran jarrutuksessa Leclercin nousten toiseksi. Taaempana Nico Hülkenberg ja Lewis Hamilton taistelivat seitsemännestä tilasta. 12. kierrokseen mennessä Hulk putosi sekä Lewiksen että George Russellin taakse yhdeksänneksi.

20. kierroksen koittaessa oli ensimmäisten varikkopysähdysten aika. Ferrari onnistui Leclercin kanssa, samoin Red Bull Verstappenin kohdalla. Hollantilaisella oli vaikeaa auton ajettavuuden kanssa sillä takasuoralle johtavassa šikaanissa tuli oikaisu, jonka johdosta pieni keila sai kyytiä.

Heikon aika-ajon ajanut Fernando Alonso ohitteli hitaampiaan ja oli oman pysähdyksensä jälkeen 13.sijalla, kun 28. kierroksella Kevin Magnussen ja Logan Sargeant kolaroivat. Tämä tiesi turva-autoa ja talleille mahdollisuuden varikolla käymiseen. Kilpailun tuomaristo möhli tässä kohtaa, sillä turva-auto sijoittui Norrisin ja Max Verstappenin väliin. Britti ajeli yksinään samaa vauhtia, kuin turva-auton takana, jolloin sai kerättyä suuren eron muihin nähden. Tämä auttoi brittiä säilyttämään aiemmin hankkimansa johtopaikan.

Uusintalähdössä Norris piti paikkansa ja kasvatti eroa Verstappeniin, jolloin hollantilainen ei voinut käyttää avattavaa takasiipeä (DRS). Piastri ja Carlos Sainz kävivät seuraavien kierrosten aikana kiivasta kamppailua mies-miestä vastaan neljännestä tilasta. Espanjalainen osui autollaan Piastrin etusiipeen, mikä pakotti australialaisen varikolle, mikä pudotti hänen pisteiden ulkopuolelle. Sainz sai tempustaan aikasakkoa, mikä pudotti hänet lopputuloksissa viidenneksi.

Uran 110. osakilpailu toi Lando Norrisille uran ensimmäisen voiton ja vieläpä tallin toimitusjohtajan Zak Brownin kotimaassa. Voitto oli brittitallille ensimmäinen kahteen ja puoleen vuoteen ja podiumilla soitettiin God Save the King. Yleisöstä kaikuivat raikuisat Lando-huudot. Norris lupasi haastattelussa, että voitto ei jää uransa ainoaksi.

Sarjaa ylivoimaisesti johtava Verstappen tyytyi tällä kertaa toiseen tilaan ja Ferrari sai iloita Leclercin kolmannen tilan myötä. RB-tallin Yuki Tsunoda osoitti jälleen paremmuutensa pitkässä kilpailussa ollen seitsemäs, kun tallikaveri Daniel Ricciardo jäi sijalle 15. Hymypoika ja mainostajien unelmapoika oli sentään kohti uransa auringonlaskua ajavan Valtteli Bottaksen edellä.

Viikonlopun tunari oli Kevin Magnussen, jonka aggressiivista ajotapaa tuomaristo ei katsonut hyvällä, vaan mätkäisi aikasakkoja sekä lauantain sprintissä, että sunnuntain osakilpailussa. Tanskalaisella on kasassa jo kymmenen rangaistuspistettä, joten pitäisi hillitä ajoamistaan. Mikäli tilille tulee kaksi pistettä lisää, tiedossa yhden kilpailun ajokielto.

Kauden seuraava kilpailu ajetaan Imolassa vajaan kahden viikon päästä ja nyt alkaa nk. Euroopan kausi, jolloin kilpailut alkavat allekirjoittaneelle mukavaan kellonaikaan. Myös kesäkuussa ajettava Kanadan GP ajetaan parempaan kellonaikaan. Miami voitaisiin jatkossa ajaa tuntia aikaisemmin, mutta yhdysvaltalaisomistajat tavoittelevat suuria katsojamääriä kotisohvilla. Pitää muistaa, että jenkkien f1-intoilu on ratatapahtumien sijaan seurausta saippuasarjamaisesta Netflixin Drive to Survie-dokumenttisarjasta.

Tämä tältä erää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti