maanantai 16. elokuuta 2021

Indycar-raportti

Jo kolmannen kerra kauden aikana Indycar-sarja vieraili sarjan kotiradalla, Indianapolis Motor Speedwaylla. Lauantaina ajettiin toukokuiseen tapaan kilpailun radan mutkaversiolla eli road course-versiolla. Tästä on kiittäminen sarjan ja radan omistajaa Roger Penskeä, jonka ideana on ollut saada kisaviikonloppu Nascar-autojen kanssa. Viikonloppuna se onnistui.

Kauden kahdestoista kilpailu ajettiin lauantai-päivänä paikallista aikaa. Ensimmäiset 20 kierrosta olivat rauhallista, mutta ohitusrikasta kilpailua ja paalulta lähteneen Patricio O'Wardin varikkokäynnin myötä kärkeen pääsi ajamaan tanskalaistulokas Christian Lundgaard. Australian Will Power otti tuolloin kärkipaikan ja hallitsi kilpailua tasaisella vauhdillaan.

Kilpailun ensimmäinen turva-autojakso tuli vasta 68. kierroksella, kun Ganassi-tallin ja sarjakärkeä pitävän Alex Paloun autosta hajosi moottori. Toiset keltaiset heiluivat 73. kierroksella. Takasuoran päässä uuden-seelannin Scott McLaughlin osui hollannin Rinus Veekayhin. Auto pyörähti ja jumittui. Jo ensimmäisessä uusintalähdössä johtonsa pitänyt Power piti pintansa, ei ottanut turhia riskiä ohitusnapin painamisessa (Autoissa on tehonappi, joka auttaa kilpailevan kuljettajan ohittamisessa. Sitä voi käyttää rajoitetusti). 

Vuoden 2014 mestari otti uransa 40. voittonsa tallin ja omistajan kotiradalla. Romain Grosjean ajoi toukokuisen kilpailun tapaan toiseksi ja kolmanneki tuli Colton Herta. Keskeyttämään joutunut Palou jatkaa edelleen pistejodossa, kun neljä kilpailua on jäljellä. Viiden kärki on nyt 62 pisteen sisällä. Ensi viikolla ajetaan kauden viimeinen ovaalikilpailu lyhyellä Gatewayn radalla. Indycar-autoihin onnistuneen sopeutumisen tehneen Grosjeanin ajatuksena on ajaa myös ovaalikilpailuja tulevina kausina. Hän on käynyt testaamassa ajotaitojaan. Miltä se ranskalaisen ajo näyttää? Sen voi vilkaista oheisesta linkistä.

(Kuva:NBC/Twitter)

(Kuva:NBC/Twitter)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti