tiistai 24. elokuuta 2021

Yöajoa kakssataa lasissa.

Viime viikonloppuna ajettiin kaksi autokilpailua atlantin molemmin puolin. Niistä jälkimmäinen ajettiin Ranskan Le Mansissa - tästä lisää myöhemmin.

Illinois'n osavaltiossa yhdysvaltain keskiosissa sijatsevalla Gatewayn lyhytovaalilla ajettiin lauantai-iltana kauden 12. Indycar-sarjan kilpailu. Turva-autoa tarvittiin useasti, kun kilpailijat osuivat toisiinsa, etenkin radan ensimmäisessä kaarteessa. Jo kolmannella kierroksella Sebastien Bourdais ja Graham Rahal tuuppasivat toisensa ulos kilpailusta. 17. kierroksella Penske-kaksikko Simon Pagenaud-Josef Newgarden hipaisivat autojaan. Ranskalaisen autosta irtosi päätylevyn pala etusiivestä radan pintaan.

Mestaruustaiston kannalta merkittävin osuma nähtiin tutussa mutkassa, kun 65. kierros oli menossa. Pistetaulokon kärkinimet Rinus VeeKay, Scott Dixon ja Alex Palou kolaroivat. Kärkijoukon takansa ovaalidebyyttinsä tehnyt Romain Grosjean esitti vahvaa ajamistaan ja haastoi kokeneempia kuljetajia ohituksiin. Hän myös onnistui niiden suorittamisessa ja sai kehuja kisainsinööriltä ja selostajilta.

Johtopaikka vaihtui varikkokäyntien myötä Newgarden ja Colton Hertan kesken, kunnes Hertan viimeisen pysähdyksen yhteydessä auton vetoakseli meni irti oikeasta takapyörästä. Penske-tallin Newgarden ajoi keuden toiseen voittoon ja toiseksi tuli meksikon Patricio O'Ward. Kolmas oli australian Will Power. O'Ward siirtyi pistejohtoon kymmenen pisteen erolla Alex Palouun nähden. Sarja pitää nyt vajaan kolmen viikon tauon ennen kolmea viimeistä kilpailua, jotka ajetaan länsirannikolla järjestyksessä Portland, Laguna Seca, Long Beach.

Le Mansissa ajettiin perinteinen 24 tunnin kestävyyskilpailu ja paikalle päästettiin myös yleisöä. Sateinen sää vaikutti kilpailun ensimmäisellä tunneilla, sillä seremoniallinen lähtö suoritettiin turva-auton perässä (perinteiden mukaan kilpailu lähtee ranskan lipunj heilautuksella). Kun täyteen vauhtiin päästiin, niin ensimmäisellä kierroksella Toyotan auto #8 osui kilpailevaan Glickenhaus-prototyyppiautoon. Onneksi autokunta pääsi jatkamaan.

Päivän vaihtuessa yöksi autoja lipsui hietikolle ja pitkällä takasuoralla kaiteisiin, mikä tarkoitti pitkää ajoa turva-auton perässä. Nopeat ja hassun näköiset prototyyppiautot (yleisterminä Le Mans-autot) puikkelehtivat GT-urheiluautojen ohitse, joten radalla riitti tapahtumia. Viimeisillä tunneilla Toyota kutsui molemmat autonsa varikolle ja päästi auton #8 sisarautonsa edelle. He saivat kunnian tuoda japanilaismerkille neljännen perättäisen voittonsa. Autokunnassa ajoivat Kamui Kobayashi, Mike Conway ja Jose Maria Lopez.

Toisessa Le Mans-autojen luokassa eli Lmp2:ssa, missä autot ovat nk. yksityyppiautoja kilpailu ratkesi vasta viimeisellä kierrokella. Team Wrt:n autokunta, jossa mukana oli f1-kilpailun voittanut Robert Kubica, hyytyi radan varteen. Voittajan ja toiseksi sijoittuneen auton ero oli vain 0,7 sekuntia ja ruutulippumieskin oli vähällä jäädä alle.

Ferrari voitti molemmat GT-luokat. Itse en välitä, vaikka tämän vuoden kilpailussa ei ollut suomalaista osallistujaa. Se on vain mukavaa katsoa, kun radalla on kolminkertainen määrä autoja f1-kilpailuun verrattuna. Ensi viikolla niistä asiaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti