tiistai 31. toukokuuta 2022

Kaksi klassikokisaa saivat uudet voittajat

 

Menneenä viikonloppuna ajettiin kaksi autourheilun legendaarista kilpailua, joista toisen katsoin suorana ja jälkimmäisen uusintana lätkän mm-finaalin osuessa samaan aikaikkunaan. Molemmissa kilpailuissa nähtiin paljon dramatiikkaa, joten tässä kirjoituksessa käyn ne läpi.

Monacon Grand Prix:n alku viivästyi tunnilla rankkasateen vuoksi ja kello 16 paikallista aikaa kilpailu alkoi turva-auton perässä. Ferrarin Charles Leclerc ajoi kotiyleisönsä edessä kohti voittoa, mutta tallin mokailut varikkotaktiikoilla maksoivat voiton. Radan kuivuessa Leclercille ja hänen insinöörilleen tuli sekaannus kummat renkaat valitaan, välikelin vai kuivan kelin kumit.

 Monacolainen vaihtoi ensin autoonsa ensiksimainitut, mutta ne eivät toimineet ollenkaan kuivuneella radalla ja hän joutui tekemään uuden pysähdyksen heti seuraavalla kierroksella. Tämä siis tapahtui, kun kilpailusta oli ajettu 21 kierrosta.

Red Bullin Sergio Perezin pysähdys osui nappiin ja hän siirtyi kilpailun kärkeen. Kierroksella 27 Haasin Mick Schumacherin autosta hajosi jousitus radan uima-allas osuudella ja valkoinen auto ajoi pahannäköisesti pehmustemuuriin. Schumacher nousi kahtia hajonneesta autosta ilman haavereita. Kilpailu keskeytettiin punaisella lipulla korjaustöiden ajaksi.

Uusintalähdön jälkeen kilpailu muuttui perinteiseen tapaan jonoajeluksi. Perez puolusti johtopaikkaansa, vaikka renkaat kuoriutuivat lähes täysin ja onnistui pitämään Carlos Sainzin, Max Verstappenin ja neljänneksi pudonneen Leclercin takanaan. Tässä järjestyksessä tultiin ruutulipulle. 

Mercedeksen George Russell oli jälleen tallitoveriaan Lewis Hamiltonia parempi ajaen viidenneksi ja nopeimman kierroksen lisäpisteen napannut Lando Norris kuudes. Alfa Romeo Sauberin Valtteri Bottas tuli maaliin 10:tenä, mutta hän nousi lopputuloksissa yhdeksänneksi, kun Alpinen Esteban Ocon sai aikasakon kolaroinnistaan kilpailun alkuvaiheessa Hamiltonin kanssa.

MM-pisteissä Verstappenin johto Leclerciin on nyt yhdeksän pistettä ja valmistajien pisteissä Red Bull johtaa Ferraria 36 pisteellä. Kausi jatkuu vajaan kahden viikon kuluttua Bakun nopealla katuradalla. Tuolloin näemme täysin erilaisen kilpailun, kuin ruhtinaskunnan kaduilla.

Legendaarinen Indy 500-kilpailu tarjosi draamaa, kun kilpailua pitkään johtaneen Ganassi-tallin Scott Dixonin viimeinen varikkopysähdys meni mönkään. Uusi-seelantilainen ajoi varikolla ylinopeutta ja joutui rangaistukseksi ajamaan varikon läpi.

Tallikaveri Marcus Ericssonin taktiikka toimi, hän nousi Patricio O'Wardin ohi 18 kierrosta ennen maalia. Kun edellä olevat tekivät viimeiset pysähdyksensä. Ruotsalainen otti kärkipaikan kymmenen kierrosta ennen maalia. Kilpailun loppu sai draamaa, kun Jimmie Johnson ajoi ratavalliin kuusi kierrosta ennen maalia ja kilpailu keskeytettiin, kun neljä kierrosta oli jäljellä.

Kaksi kierrosta ennen maalia turva-auto poistui radalta ja täydelle katsomollee saatiin jännittävä päätös nähtäväksi. Meksikon O'Ward haastoi viimeisen kierroksen alussa Ericssonia, mutta ei onnistunut ohituksessa. Taaempana Sage Karam ajoi ulos radalta ja kelttaisten lippujen alla tultiin maaliin.

Entinen f1-kuljettaja Ericsson sai nimensä Indy 500-voittajien listaan historian toisena ruotsalaisena. Hänen kypärävärityksensä kunnioitti 70-luvun ruotsalaista formulalegendaa. Ronnie Pettersonia. Edellinen Indy-voittaja oli Kenny Bräck vuonna 1999 ja Bräck oli myös paikanpäällä todistamassa nuoremman maamiehensä voittoa.

Ericsson siirtyi voiton myötä tulleiden kaksinkertaisen pistemäärän ansiosta sarjakärkeen. Ero toisena olevaan O'Wardiin on vain 13 pistettä. Kausi jatkuu jo ensi sunnuntaina Detroitissa Belle Islen katuradalla. Kyseessä on radan historian viimeinen kilpailu, sillä vuonna 2023 Detroitin Indycar-kilpailu ajetaan kaupungin keskustaan kyhätyllä katuradalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti