maanantai 20. maaliskuuta 2023

Formularaportti - Saudi Arabian GP

 


Kauden toisesta formula yksi-kilpailusta ei oikeastaan jäänyt mitään kerrottavaa. Lähtövalojen sammumisesta kesti suunilleen tunti ja neljäkymmentä minuutta ruusuviinin suihkuttelemiseen.

Aston Martinin Fernando Alonso sai toisesta lähtöruudusta loistavan lähdön, mutta hän oli pysäköinyt autonsa väärin ruutuunsa. Tästä hänelle annettiin viiden sekunnin aikasakko, jonka hän kärsi ensimmäisen varikkopysähdyksensä aikana. Tuomariston pähkäli yli kolmekymmentä kierrosta mahdollista rikettä autoon koskemisesta ja antoi kymmenen sekunnin sakon - podiumjuhlien jälkeen.

Brittitalli jätti asiasta protestin ja rangaistus kumottiin. Perusteena rangaistuksen antamiseen käytetyn ajan ylitys. Sääntöjen mukaan sääntörikkeestä annettava rangaistus on julkaista 25 minuutin sisällä. Tähän meni tällä kertaa paljon enemmän. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun tuomaristo sekoilee näin yksinkertaisen asian kanssa. Alonso sain näin ollen pitää kolmannen sijansa ja siitä saadut pisteet.

Red Bull talli ajoi tutusti kaksoivoittoon. Max Verstappenin autosta hajosi lauantain aika-ajoissa vetoakseli ja kilpailussakin autossa oli jonkinlaista tärinää. Hän kuitenkin ohitteli leikitellen edessään olevia autoja ja tuli maaliin toisena ajaen vielä kilpailun nopeimman kierroksen. Sergio Perez tuli ruutulipulle ensimmäisenä ja hänen uransa viidestä voitosta neljä on tullut katuradoilla. Meksikolaisella on tapana tuoda matansinine auto ykkösenä maaliin jos ykköskuskin autossa on vikoja. Seuraavista neljästä kisasta kolme ajetaan katuradoilla, joten Checon voittokertoimet ovat korkealla.

Ferrarin heikkoa viikonloppua ei helpottanut Charles Leclercin nousu ruudusta kaksitoista seitsemänneksi. Carlos Sainz tuli maaliin kuudentena. Mercedeksellä on kriisintynkää, kun Lewis Hamilton valittaa julkisesti huonosta autosta ja työsuhteen poikki kuntovalmetaja Angela Cullenin kanssa. Koulupojan näköinen George Russell saa omasta kulkupelistään paremmin irti. Olisiko aika jättää formulat ja kokeilla onnea Nascar-sarjassa? 

Viimeisestä pistesijasta käytiin mukavaa taistelua Yuki Tsunodan ja Kevin Magnussenin välillä. Tanskalainen veti pidemmäin korren ja toi amerikkalaistallille kauden ensimmäisen pisteen.

Huhtikuun ensimmäisenä sunnuntaina ajetaan kauden kolmas kilpailu Australian Albert Parkin puistoon tehdyllä radalla. Melbournen sataman lähellä sijaitsevalla nopealla radalla ajetaan vieläpä meidän aikaan aamusta. Voi sitä fiilistä, kun tämä kilpailu oli aikanaan kauden ensimmäinen. Herätyskello soi ja unisin silmin sai katsella suttuista kuvaa kuvaputkitelevisiosta.

Tänäkin vuonna kello soimaan ja kilpailun lomassa Saludo-kahvia hörppimään.

Eikä tässä vielä kaikki

Floridan osavaltiossa sijaitsevalla Sebringin moottoriradalla ajetiin autourheilun kestävyyskisoja - kahdesti. Ensin perjantaina ajettiin kestävyysajon mm-sarjaan (WEC) kuuluva tuhannen mailin kilpailu (nimestään huolimatta mitta ei täyty) ja seuraavana päivänä perinteinen 12 tunnin kilpailu. Molempia kilpailuja tuli katsottua osittain suorana ja maaliintulo uusintana.

Tuntui, kuin olisi vilkaissut kilpa-autoilun festivaaleja. Radalla oli koko ajan tapahtumaa, kun hassunäköiset prototyyppiautot ohitteli Gt-autoja, kuten Porsche 911:sta, Mercedes AMG:tä ja monia muita. Ensiksimainitut autot ovat teknisesti yhtä kehittyneitä, kuten f1-autot, mutta ovat painavampia ja hiukan leveämpiä. Nopeuden sijaan tärkeämpää on auton ajaminen maaliin ja turvallisuuden nimissä auton jakaa kolme kuljettajaa, jotka vuorottelevat pitkän kilpailun aikana.

Toyota ajoi perjantain kilpailun kaksoisvoittoon ja kestävyyskilpailuihin tehdastallina pallun tehnyt Ferrarin autokunta, jossa ajoivat Antoinio Fuoco, Miguel Molina sekä Nicklas Jensen tulivat kolmanneksi. Tämä sai jopa brittiselostajien hymyt huulille.

Sebringin 12 kilpailussa nähtiin paljon kolareita ja autonpaloja lenteli vähän väliä, joten turva-auto oli tuttu vieras. Voittajaksi kruunattiin lopulta pinkillä Acuralla ajanut kolmikko Jack Aitken, Pipo Derani sekä Alex Sims. Molemmista kilpailuista julkaistaan kooste Youtubessa, jos jotakin alkoi nämä kisat kiinnostamaan.

Suomalaisille jäi hapanmaku suuhun Meksikon MM-rallista. Esapekka Lapin mahdollisuus uran toiseen voittoon mureni ulosajoon lauantain ensimmäisellä erikoiskokeella ja jälleen voittajaksi ajoi kukapas muukaan, kuin Sebastien Ogier. 

Kalle Rovanperän ralli oli myös hankala ja hän jäi ranskalaiselle kaksi minuuttia ollen tuloksissa neljäs.
MM-pisteissä Rovanperä on kolmantena neljä pistettä Ogierin perästä. Ranskalainen ei kuitenkaan aja täyttä kautta, joten hänen vastustajansa Thierry Neuville johtaa sarjaa pisteen erolla.

Eipä muuta sanottavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti