tiistai 3. marraskuuta 2020

Lewis teki sen - ties kuinka monennen kerran

 


Voi pahus, turkanen, painokelvoton sana ym. Tuollaiset reaktiot ovat käyneet tutuksi myös koronaviruksen vaikutuksen myötä lyhennetyllä f1-kaudella. Mercedes-talli vie ja muut jäävät haistelemaan saksalaisen turbohybridimoottorin kaasuja.

Eilisen Imolan osakilpailun jälkeen kuultiin jälleen tutut hymnit, God save the Queen ja Deutshland über alles (kuulostaa paremmalta Saksan maajoukkueen jalkapallo-ottelussa). Alfa Romeon Antonio Giovinazzi nousi ensimmäisellä kierroksella useaaman sijan loistavan lähtönsä ansiosta. Kärjessä Lewis Hamilton paineli nopeita kierroksia, vaikka tuttuun tapaansa valitteli radiossa kuluneita renkaitaan. Lajilegenda voisi vähentää draamakuningattaren käytöstään.

Kun Esteban Oconin autosta hajosi kytkin, tuomariston reagoi tilanteeseen laittamalla vain noin viidentoista sekunnin ajaksi koko radan kattavan virtuaalisen turva-auton. Mercedes-talli otti Hamiltonin sisään ja voiton osalta kilpailun oli siinä. Striimiä katsoessani olin suorastaan onnessaan, kun Red Bullin lentävä hollantilainen Max Verstappen hyödynsi Valtteri Bottaksen virheen Rivazza-kaarteessa ja nousi toiseksi. Ikävä kyllä häneltä hajosi kierroksella 51 oikean takarenkaan puhkeamisen seurauksena. Seurasi pitkähkö turva-autojakso, jonka aikana Williamsin George Russell koki jälleen epäonnea. Juuri varikolta tultuaan kylmien renkaiden pito ei kestänyt ja britti suistui ratavalliin. Siinä oli uran ensimmäiset pisteet hyvin lähellä.

Hamilton ajoi helppoon voittoon Bottaksen tullessa jälleentoiseksi, kuten Gerhard Berger Ayrton Sennan takana 90-luvun alussa. Bottas kertoi Paul di Restan haastattelussa, että auton vauhtia hidastella jo kilpailun toisella kierroksella autoon juuttunut Ferrarin etusiiven päätylevy. Miksei sitä poistettu varikkopysähdyksen aikana?

Renault-talli sai jälleen juhlittavaa, kun Daniel Ricciardo ajoi toisen kerran kolmen kilpailun sisällä kolmanneksi ja australialaiseen tapaansa kaatoi kuohujuomansa kenkäänsä podiumilla, slurps. AlphaTaurin Daniil Kvjat oli neljäs ja tallin tulos olisi ollut parempi, ellei Pierre Gaslyn autoon olisi iskenyt jarruvika. Gasly oli keskeytysvaiheella pistesijoissa kiinni. 

Kvjatin jälkeen pisteille ajoivat järjestyksessä: Charles Leclerc, Sergio Perez, Carlos Sainz, Lando Norris, Kimi Räikkönen ja aikaisemmin mainittu Giovinazzi. Hieno suoritus Alfa Romeo Sauberilta.

Kilpailun mokailuksi voisi sanoa Racing Pointin Lanche Strollin hurjastelun, vaikka ratavirkailijoita oli radan reunoilla. Stroll otti tuolla tavalla turva-auton nopeammin kiinni. Vuodesta 2011 saakka on ollut mahdollista kierroksella jääneiden autojen ohittaa turva-auto, jotta olisivat samalla kierroksella kärkiauton kanssa. Turvallisuusnäkökulmasta johtuen tämän säännön voisi poistaa.

MM-sarja on jo kauan aikaa ollut selviö. Mercedes varmisti historiallisen seitsemännen perättäisen valmistajien maailmanmestaruuden ja Hamiltonin ei tarvitse edes voittaa saadakseen mestaruuden, jolla nousisi jakamaan kaikkien aikojen ykköstilaa Michael Schumacherin kanssa. Tiedotustilaisuudessa Hamilton saattoi vihjailla jopa uransa lopettamisesta, mutta vaikea sitä on tässä vaiheessa uskoa. Valeuutisia, kuten Donald Trump sanoisi.

Kahden viikon päästä ajetaan Istanbulissa Turkin Gp, jossa vierailtiin edellisen kerran vuonna 2011. Radan kahdeksas mutka, pitkä ja kiristvä vasen kaarre on saanut kuljettajien suosion vuosien aikana.

Vanhojen tottumusteni vuoksi käytän Kimi Räikkösen tallista nimeä Alfa Romeo Sauber. Auto on Sauberin suunnittelema ja rakentama. Alfa Romeo on tallin sponsori. Saatat joskus parkkipaikalla nähdä Alfa Romeon autoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti