maanantai 3. heinäkuuta 2023

Maxin mestaruusjuna puksuttaa

 

Itävallan GP ei tarjonnut voittokamppailun suhteen epäilyksiä. Red Bullin Max Verstappen oli niin ylivoimainen, että pystyi käymään varikolla kolme kierrosta ennen maalia, jotta pystyi ajamaan tuoreilla renkailla kilpailun nopeimman kierroksen - hän myös onnistui tempussa. Hollantilainen oli nopein kaikissa ajotapahtumissa, myös lauantain sprintissä.

Tallitoveri Sergio Perez oli päivän ahkerin ohittelija. Meksikolainen lähti matkaan 15:sta ruudusta ja nousi upeasti kolmanneksi. Hän kävi kamppailua kolmen kierroksen ajan podiumpaikasta Carlos Sainzin kanssa ja tämä oli kilpailun viihdyttävin osuus. Ferrarin taktiikka meni pieleen, sillä molemmat otettiin sisään virtuaalisen turva-auton (VSC) aikana. Sainz totesi radiossa, että ei näin pitänyt tehdä, sillä renkaat olivat tuossa vaiheessa hyvässä kunnossa. VSC laitettiin päälle Nico Hülkenbergin Haas-autoon iskeneen sähkövian vuoksi. 

Ferrarilla oli tämän kauden paras kilpailu toistaiseksi, sillä Sainzin lisäksi Charles Leclerc pysyi myös Red Bullien kyydissä. Tuloksena maranellon korkuvalle orille sijat kaksi ja kuusi.

Viikonlopun puhutuin tapaus oli ratarajat ja niiden jatkuva ylittäminen. Kilpailussakin tuomaristo jakeli aikasakkoja ja AlphaTaurin Yuki Tsunoda sai niistä isoimman, kymmenen sekuntia. Ironisinta tässä on, että kuljettajat ovat halunneet rajamerkiksi valkoisen viivan, mutta itse ajavat siitä räikeästi yli.

Iltalehden Juuso Taipale halusi kolumnissaan haistaa viulut rajoille, eli ajetaan mistä huvittaa. Aston Martin jätti asiasta protestin ja lopputulokset menivät uusiksi. Asvalttialueiden sijaan viivojen takana tulsi olla hiekkaa, jotta ajovirheet kostautuvat ja kuljettajat tietäisivät, mistä saa mennä. Tämä toimi Sennan aikana.

McLaren-autoonsa päivitysosat saanut Lando Norris osoitti vauhtinsa ja ajoi komeasti neljänneksi, joten brittitallin mahdollisuudet podiumpaikalle tämän kauden aikana ovat olemassa. Valtteri Bottaksen menoa hidasti rikkinäinen etusiipi, eikä muutenkaan meno Sauberilla ollut ihmeellistä viikonlopun aikana. Tallitoveri Zhou oli kirkkaasti parempi, joten nastolalainen odottelee mielellään kesälomaa. Kolme kilpailua pitäisi kestää.

Verstappenin ylivoimaisessa mm-johdossa jatketaan kohti seuraavaa pysäkkiä eli Britannian GP:tä, mikä ajetaan jo ensi viikon sunnuntaina.

Oranssipaitaisilla tuplajuhlat

F1-kisojen nk. täyteluokkana ajava juniorisarja Formula 2 on vuosia tuottanut F1-tähtiä ja maailmanmestareita. Luokan juuret ovat vuodessa 1985, jolloin luokka tunnettiin F3000-nimellä. Jean Alesi, Ivan Capelli, Juan Pablo Montoya, Lewis Hamilton ym. ovat ajaneet ko. luokassa ennen F1-uraansa ja nykyisistä kuskeista suurin osa on ajanut F2-luokkaa. Lauantaisin ajetaan sprintti ja sunnuntaina pakollisen varikkokäynnin sisältävä pitkä kilpailu. Autot ovat täysin samat, joten kuski ratkaisee.

Tämän päivän kilpailu tarjosi viihdettä kerrakseen ja voitto ratkaistiin viimeisten kierrosten aikana. Hollannin Richard Verschoorilla oli autossaan tuoreemmat renkaat ja hän ohitti Tanskan Fredrik Vestin kolme kierrosta ennen maalia. Toiseksi ajanut Japanin Ayumu Iwasa pysyi Verschoorin perässä, mutta ei pystynyt viimeisellä kierroksella ohitukseen. Vershoor omisti voittonsa lauantaina Formula Regional-luokan kilpailussa menehtyneelle Dilano van 't Hoff'lle. Vesti johtaa sarjaa 20 pisteen erolla ranskalaislupaus Theo Pourchaireen.

Paloulle kolmas voitto putkeen

Mid-Ohion radalla ajettu Indycar-kilpailu alkoi ruotsalaisittain ikävästi, kun Marcus Ericsson ja Felix Rosenqvist osuivat toisiinsa avauskierroksella. Molemmat pääsivät jatkamaan kilpailua, mutta Ericssonin auto sai kolhuja, joten kilpailu päättyi hänen osaltaan varikolle ja Rosenqvist tuli maaliin jämäsijoilla.

Paalulta lähtenyt Graham Rahal johti suuren osan kilpailusta ja oli matkalla voittoon, mutta tuli viimeiselle varikkopysähdykselle ylinopeutta. Varikon nopeurajoitinnappi ei toiminut. Maalissa sijoitus oli 11:s. Ganassi-talli otti kaksoivoiton, sillä kolmannen voittonsa putkeen otti espanjan Alex Palou ja kuusinkertainen mestari Scott Dixon ajoi toiseksi. Viimeisen podiumpaikan sai Penske-kuljettaja Will Power.

Rahalin epäonnea kuvastaa, että edellinen voitto on kaudelta 2017, jolloin hän voitti kaksi Detroitissa ajettua kilpailua. Palou johtaa sarjaa 110 pisteen erolla tallikaveri Dixoniin ja tasaisen menonsa ansiosta voi varmistaa tittelin ennen päätöskilpailua, mikä ajetaan syyskuussa Laguna Secassa. Seuraava kilpailu ajetaan rajan pohjoisella puolella eli Kanadan Torontossa.

Tekstiä on luonnosteltu edeltävänä päivänä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti