maanantai 30. lokakuuta 2023

Tutut juhlat Meksikossa

 

Meksikon F1-osakilpailu oli Max Verstappenin hallintaa alusta loppuun. Kolmannesta ruudusta matkaan lähtenyt hollantilainen kiihdytti lähtövalojen sammuttua eturivistä lähteneiden Ferrarien ohitse, eikä muut pystyneet vastaamaan kolminkertaisen mestarin vauhtiin. Yhden kauden voittoennätys viime vuodelta meni jälleen uusiksi ja lukema voi vielä kasvaa kolmella - niin monta kilpailua on vielä ajamatta. Hollantilaisen seuraksi podiumille tulivat Lewis Hamilton ja paalupaikalta lähtenyt Charles Leclerc

Tallitoveri Sergio Perez yritti liikaa kotiyleisönsä edessä ja tallipaikkansa puolesta ajava Checo osui Leclercin vasempaan takapyörään ensimmäisessä kaarteessa. Auton sivuponttooni, missä sijaitsee herkästi hajoavia osia meni pahasti vaurioille, joten meksikolaisfanien suosikin kilpailu loppui alkuunsa.

33. kierroksella Haasin Kevin Magnussen ajoi s-mutkissa hurjannäköisesti ulos auton takajousituksen hajottua, joten kilpailu keskeytettiin, jotta techpro-valli, joka imee törmäyksessä vapautunutta energiaa voitaisiin korjata. Parinkymmenen minuutin tauon jälkeen lähdettiin paikaltaan uusintalähdössä ja heikoimman lähdön sai McLarenin Lando Norris, joka kuitenkin tuoreiden renkaiden pidon parantuessa sai oranssimustan autonsa kulkemaan ja teki upeita ohituksia - näistä hienoin kilpailun loppuvaiheilla George Russellista. Maalissa sijoitus oli viides.

Ricciardo ja Tsunoda vaihtavat talleja?

AlphaTaurin Daniel Ricciardo ajoi erinomaisen viikonlopun. Aika-ajoissa neljäs lähtöpaikka ja kilpailussa teki parhaansa pitääkseen nopeammat autot takanaan. Tuloksena seitsemäs tila ja tärkeitä pisteitä tallille. Vielä enemmän olisi tullut, jos japanin Yuki Tsunoda ei olisi hipaissut Oscar Piastrin McLarenin avauskaarteen ohitusyrityksessä. Ennen osumaa kaksikko oli ajanut loistavaa kilpailua keskenään. 

Syystäkin F1-Forumilla alettiin jo sovitella kokeneelle australialaiselle paikkaa Red Bullin päätallissa ja Tsunodalle ojentamaan matkalippua takaisin Japanin kilpasarjoihin. Tsunoda on hyvä kuljettaja, kunhan malttaisi hermonsa kilpailun aikana eikä sortuisi yliyrittämiseen. Monien mielestä Tsunoda on mukana sarjassa Hondan tuen ansiosta. 

Maailman suurimpiin kuuluva autonvalmistaja antaa nimioikeudet Red Bullin moottoreihin ja palaa valmistajana Aston Martinin kumppanina, kun kaudeksi 2026 tulee uudet säännöt. Japanilaisilla on oma nuorten kuljettajien ohjelma, josta he mielellään haluavat seuraavan japanilaiskuljettajan sarjaan ja jos heiltä kysytään, hän on Super Formula-sarjan päätöskisan viikonloppuna voittanut Kakunoshin Ohta. Ikää kyseisellä kaverilla on kuitenkin jo 24, joten f1-näkökulmasta katsottuna on yli-ikäinen.

Bottas tutuilla sijaluvuilla - kiinnostaako ketään?

Valtteri Bottaksen kilpailu Sauberilla oli samaa tervanjuontia, kuin aikaisemmin. Sijoitus putosi kilpailun aikana ja päätöskierroksilla kolaroi stadionalueella Aston Martinin Lance Strollin kanssa. Bottaksen arvostus on fanien silmissä syystäkin laskemassa, etenkin kun nauttien enemmän somessa mainostamisesta ja polkupyörällä ajamisesta. 

Toinen merkittävä tekijä on Kalle Rovanperän menestys rallissa. Harri Rovanperän poika on nyt kaksinkertainen rallin maailmanmestari ja urakehitys muistuttaa paljolti Max Verstappenia. Molempien isä on entinen kilpa-ajaja ja he ovat aloittaneet uransa poikkeuksellisen nuorena. Menestys on nostanut Hollannissa ja Suomessa huuman. He saattavat myös lopettaa huippu-uransa ennen 30-vuotispäiviään ja Kalle voi siirtyä ajamaan toista suosikkilajiaan - Driftingiä.

Tulevana sunnuntaina ajetaan Sao Paulon osakilpailu Interlagosin radalla Brasiliassa ja tämä kilpailu tulee mukavaan aikaan iltaseitsemältä. Viikonloppuna ajetaan myös kauden viimeinen sprintti, joten aika-ajot ajetaan perjantaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti