maanantai 14. kesäkuuta 2021

Tätä ei löydy Iltalehdestä

Arvon harvalukuiset lukijat luultavasti kummastelevat, missä ovat kirjoitukseni futiksen em-kisoista? Turha huolehtia, kisoista tulee torstaina kirjoitus, jolloin jo toinen lohkokierros on käynnissä ja Suomi on pelannut kaksi ottelua. Tämä kirjoitus käsittelee viikonlopun Indycar-kisoja, jotka ajettiin Detroitissa.

Molemmat viikonlopun lähdöt tarjosivat kiivaita kaksintaisteluja sijoituksista, pari ikävää kolaria sekä kisataktiikoiden möhlimistä. Lauantain kilpailuun lähdettiin meksikolaisen Pato O'Wardin johtaessa letkan lentävään lähtöön. Hän menetti pian johtopaikan Alexader Rossille. Kierroksella 23 nähtiin hurja ulosajo, kun Mclaren SP-tallin ruotsalaiskuljettajan Felix Rosenqvistin auton kaasu hirtti ja osui voimalla rengasvalliin. Rosenqvist vietiin sairaalaan yön yli tarkkailuun ja sunnuntaina hän pääsi pois.

Penske-tallin Will Power kasvatti johtoaan kilpailun edetessä, mutta kuusi kierrosta ennen loppua kilpailu keskeytettiin Romain Grosjeanin ulosajon myötä. Ranskalaisen kolari oli perinteinen seinäänosuma katuradalla. Pakka kasaan varikolle odottamaan uusintalähtöä. Valitettavasti Powerin auto ei lähtenyt liikkeelle varikkosuoralta ja australialaisen voittohaaveet sulivat. Formula 1:ssäkin ajanut Marcus Ericsson otti kärkipaikan ja toisena ollut Takuma Sato ei pystynyt vastaamaan hollantilaisen Rinus VeeKayn ohitusyritykseen. Ruotsalainen ajoi uransa ensimmäiseen Indycar-voittoon VeeKayn ollessa toinen vain 0,1 sekuntia ennen kolmanneksi ajanutta O'Wardia.

Sunnuntain lähdössä heti ensimmäisellä kierroksella nähtiin tapahtumia, kun Rossi, Grosjean ja Ganassi-tallin Scott Dixon ajoivat kylki kylkeä vasten. Radan kolmannessa kaarteessa britti Max Chilton hajotti etusiipensä osuttuaan kanadan James Hinchcliffen autoon. Lauantain tapaan Romain Grosjeanin kilpailu meni puihin - hän sai tuomaristolta varikonläpiajorangaistuksen osuttuaan Jack Harveyn oikeaan takarenkaaseen. Penske-tallin Josef Newgarden oli ajamassa voittoon, vaikka hän ajoi poikkeavalla taktiikalla, hän nimittäin ajoi viimeiset kierrokset käytetyillä pehmeillä renkailla.

Tämä kostautui, kun turva-auto tuli radalle Jimmie Johnsonin pyörähdyksen myötä. Uusintalähtö tuli vain kuusi kierrosta ennen maalia ja Newgardenin vauhti hyytyi. Lauantain kilpailun kolmas O'Ward sen sijaan nousi viidenneltä sijalta toiseksi yhden kierroksen aikana, kuroi umpeen eron amerikkalaiseen ja meni lopulta ohi, kun kaksi kierrosta oli jäljellä. Hän ei hermoillut tämän jälkeen, vaan ajoi hallitun oloisesti uransa toiseen voittoon siirtyen samalla pistekärkeen ohi kolmanneksi ajaneen espanjan Alex Paloun. Kauden seuraava kilpailu ajetaan ensi sunnuntaina Road American moottoriradalla Wisconsinin osavaltiossa.

Pistetilanne (Kuva: NBC/Twitter)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti