maanantai 24. huhtikuuta 2023

Rallia apeissa tunnelmissa

 


Moottoriurheilumaailman puhutuin tapahtuma viikonloppuna oli Kroatian MM-ralli, joka ajettiin apeissa tunnelmissa. Edeltävällä viikolla Hyundai-tallin irlantilaiskuljettaja Craig Breen oli saanut surmansa testeissä sattuneessa onnettomuudessa. Talli oli päättänyt osallistua kilpailuun keskusteltuaan asiasta Breenin omaisten ja hänen kartanlukijansa James Fultonin vanhempien kanssa.

Jokaisessa autossa oli muistokirjoitus ja surunauha. Teiden varsilla heilui Irlannin lippu ja podiumseremoniat olivat hillityt. Irlannin kansallishymni soitettiin ja samppanjat jätettiin pullohin. Rallin voitto oli ratkennut ennen päättävää Power Stage-erikoiskoetta, jonka nopein oli Belgian Thierry Neuville. Neuville sijoittui kokonaiskilpailussa 33. Hänen kilpailunsa meni piloille lauantaina ulosajoon, jonka sattuessa hän johti kilpailua.

Neljänneksi ajanut Toyotan Kalle Rovanperä ajoi kuusi erikoiskokeen pohja-aikaa, joista lauantaina hän ajoi neljä kappaletta. Hänen tallitoveri Elfyn Evans ajoi kilpailun voittoon ja hänen kartanlukijana toimiva Scott Martin luki aikoinaan nuotteja edesmenneelle Breenille. Fordin Ott Tänak oli toinen ja Esapekka Lappi ajoi kolmanneksi. Kaikilla otti maaliin pääsy tunteisiin ymmärrettävistä syistä. 

MM-sarjan kärjessä ajaa osan kaudesta ajava Sebastien Ogier, joka jättää Portugalin osakilpailun väliin. Elfyn Evansilla on sama pistemäärä, mutta ranskalaisella on enemmän voittoja.Kalle Rovanperä on pisteissä kolmantena.

Ohitusjuhlaa Saksassa


Berliinin Tempelhofin lentokentälle oltiin kyhätty rata sähköformuloiden Formula E-sarjan kahta kilpailua varten. Kahdessa kilpailussa nähtiin yhteensä 362 ohitusta ja parhaimillaan mutkiin lähestyttiin kolmen rinnan. Ohittaminen on oletetusti helpompaa, kun kaikilla on tismalleen sama auto, vain voimanlähde ja autojen säädöt vaihtelevat.
Lauantain kilpaiussa Jaguar-talli juhli ensimmäistä kaksoisvoittoaan. Mitch Evas voitti ja Sam Bird oli toinen. Maseratin Max Günther ajoi kolmanneksi.

Sunnuntain kilpailua lähtöä häiritsivät paikalliset protestiliikkeen jäsenet. Järjestysmiehet ottivat heidät nopeasti haltuunsa ja autot lähtivät normaalisti ruudukoistaan. Akun säästämisen hallinta osoittautui tärkeäksi kilpailun loppuvaiheissa ja toistamiseen Uuden-Seelannin kansallishymni soi. Tällä kertaa Nick Cassidyn voiton merkiksi. Britti Jake Dennis oli toinen ja kaksinkertainen mestari Jean-Eric Vergne oli kolmas. Sijoille kuusi ja seitsemän viikonloppuna ajanut Porschen Pascal Wehrlein jatkaa vahavan alkukautensa myötä sarjan kärjessä. Seuraava kilpailu ajetaan Monacossa Toukokuun toisena lauantaina.

Ensi viikolla isompia formuloita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti